Juuri sinulle

Kirjahaaste

Lumiomenan Katja haastoi vastaamaan viiteen kirjakysymykseen. En edelleenkään lokeroi itseäni kirjabloggaajaksi, mutta koska nautin taiteen lisäksi myös kirjallisuudesta, halusin ottaa haasteen vastaan.

1. Kirja, jota parhaillaan luen: Donna Tartt: Tikli. Miltei tuhatsivuinen järkäle oli lukulistalla pitkään, mutta arastelin sen pituutta. Jaksaisinko tahkota sen läpi? Entä jos aihe ei kiinnostakaan? Nyt on luettu vasta 1/8 osa. Hitaasti etenee, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Alun perin tartuin tähän(kin) taidehistoriallisen sivujuonteen vuoksi. Älkää paljastako loppuratkaisua!

2. Kirja, josta pidin lapsena: En itse juurikaan lukenut lapsena/nuorena, sillä kirjainnostus on tullut myöhemmällä iällä. Muistan kuitenkin nauttineeni lapsena äidin lukiessa Grimmin kauneimpia satuja. Osan tarinoista muistin ulkoa, mutta niitä oli silti kiva kuunnella. Pidin myös kirjan kuvituksesta.

3. Kirja, joka jäi kesken: Taru sormusten herrasta. Yritin lukea tätä nuorempana, mutta pituus koitui tämänkin teoksen kohtaloksi. Tosin tuolloin en ollut muutenkaan kovin kirjaihmisiä. Kirjoja on jäänyt toki kesken tuonkin jälkeen, mutta Sormusten herra on pyörinyt mielessäni, että pitäisi kokeilla joskus uudestaan.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen: Eowyn Ivey: Lumilapsi. Tämä on viimeisin kirja, joka on tehnyt vaikuttavan muistijäljen.

5. Kirja, johon palaan uudestaan: Hannu-Pekka Björkman: Valkoista valoa. Merkityssisällöltään ja kieleltään yksi kauneimmista kirjoista jonka olen lukenut. Lisää Björkmania kiitos.

Tarttukaa haasteeseen Paluumuuttajatar, Liiolii ja Mielen lumoa.

Ihot ylösalaisin

Tommi Toija on ollut viime vuodet kovassa nosteessa. Suuri yleisö tuntenee Toijan todennäköisesti siitä Helsingin Kauppatorilla pissanneesta pojasta (Bad Bad Boy). Toijan nimi on näkynyt taidekentällä ja mediassa ahkerasti. Mies oli myös osa viime kesän Uuden Polven Museota Kankaan tehtaalla Jyväskylässä. 

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Bad Bad Boy oli hauska ja sopivasti ärsyttävä. Hiljaa! veistos Uuden Polven Museossa oli ihan kiva, mutta en vielä silloinkaan ollut täysin vakuuttunut, että mitä varten kaikki taiteilijasta kohkasivat. Niinpä en etukäteen asettanut sen suurempia odotuksia Jyväskylän taidemuseossa olevalle Mutatis Mutandis näyttelylle. Asetelma oli siis herkullinen tuleville yllätyksille.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Portaikkoa pitkin toiseen kerrokseen astellessa Muukalaiset-sarja paljastui vähitellen. Kerros oli aseteltu täyteen erikokoisia keramiikkaveistoksia. Rujot ja oliomaiset veistokset olivat samaan aikaan sekä rumia että kauniita. Toiset enemmän kuin toiset, mutta kaikissa oli jotain inhimillistä. Sain kiertää näyttelyssä pienen tovin aivan yksin, vaellella varovasti veistosten keskellä. Joukossa oli voimaa, sillä tunnelma oli välittömästi vetovoimaisempi kuin aiempien näkemieni Toijan teosten äärellä.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Jokainen veistos oli oma yksilönsä, omassa maailmassaan, eivätkä ne olleet varsinaisesti kontaktissa toisiinsa, vaikka Muukalaiset olikin sommiteltu ryhmiksi. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Yksi omista suosikeistani Muukalaiset-sarjassa oli punaposkinen ja suurisilmäinen hahmo, joka näytti kuin pitävän toista hahmoa pystyssä.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Harva veistoksista otti kontaktia kävijään katseellaan, sillä se oli usein kohdistunut ala- tai yläviistoon tai vastaavasti katse saattoi olla lasittunut ja sisäänpäin kääntynyt. Joillain ei ollut silmiä lainkaan tai tilalla oli mustat kuopat. Keramiikkaveistokset olivat polvenkorkuisia, osa saattoi yltää vyötäisille. Mutta näkökulmaa muuttamalla muuttui samalla koko sarjan olemus. Kumartumalla valokuvaamaan toisen polven varaan, olin lähempänä veistosten korkeutta. Nyt kohtasin katseita ja kokonaisuus oli hieman pelottavampi kuin lintuperspektiivistä käsin. Nurkassa nojaillut kuoleman kaltainen hahmo oli ahdistava, mutta samaan aikaan myötätuntoa herättävä, kun veistos oli eristetty muista. Hylätty tyhjään nurkkaan. Koskettava esimerkki todellisuudesta, siitä kuinka kuolema lakaistaan pois näkyvistä.

Tommi Toija: Muukalaiset-sarja, 2011-2014, maalattu keramiikka.

Hämmästyin voimakasta tunnereaktiotani mikä teosten keskellä syntyi. Toiset tuntuivat kuin pyytävän apua, toiset olivat iloisen punaposkisia, toiset kauhistuneita, toiset hämmästyineitä. Samalla tasolla Muukalaisten kanssa kyykistellessä, ja jokaisen yksilöllisiä piirteitä tutkiessa, huomasin kuinka silmiä liikuttelemalla vieressä seisovat veistokset näyttivät kuin liikkuvan ääreisnäön piirissä. Jännittävyys sen kun lisääntyi.

Tommi Toija: Pylväspyhimys, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Kolmannessa kerroksessa yksittäiset veistokset oli nostettu jalustoille ja nimetty yksilöllisiksi. Nimet ohjasivat ajatuksia tiettyyn suuntaan. Pidän siitä, että Toija on jättänyt veistosten pinnalle materiaalin tunnun. Ihonvärinen maali tekee niistä inhimillisiä, jolloin hahmoihin löytyy samastumispintaa. Hahmot ovat kuin kolmiulotteisia maalauksia, mutta teoksia kierrellessä ei koskaan voi tietää miltä veistoksen toinen puoli näyttää. Pylväspyhimys oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tunnelma muuttuu eri kulmia kierrellessä.

Tommi Toija: Ei, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Toisinaan Toija muotoilee hahmojen kasvot tavallista herttaisemmiksi(?), mutta selkäpuolelta löytyykin kurkistus selkärankaan, reikiä tai jotain muuta mikä saa olon epämukavaksi. Toisinaan hahmojen kasvot ovat suoraan edestä niin rujot, epämuodostuneet, venyneet tai valuneet, että katsetta on vaikea kohdata.

Tommi Toija: Ajattelija, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Toinen suosikeistani oli Ajattelija. Muotokielessä ripaus Rodinia. Jokaisella on aika ajoin hetkiä jolloin tuntuu, että pää on täynnä vain synkkiä ajatuksia. Mietteet kasautuvat keoksi ja vaikuttaa siltä kuin tilanteesta ei olisi ulospääsyä. Tuolloin ei pitäisi jäädä istumaan keon päälle vaan nousta ylös ja kulkea eteenpäin, etteivät ajatukset ehdi muotoutua mustaksi möykyksi. 

Tommi Toija: yksityiskohta sarjasta Fragmentteja, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Kolmannen kerroksen toisessa päädyssä oli sarja monimuotoisia Fragmentteja. Vaikka näissäkin oli sitä toijamaista rujoutta, yksi teos sai hymyilemään. Löysin joukosta kasvojen palasen, jolla oli yhtä olematon ylähuuli kuin itselläni. Tälle oli tosin uskallettu laittaa kirkasta punaa huuliin, kun itse vähän välttelen huulten korostamista. 

Tommi Toija: edessä Baabelin torni, 2015; takana Poika ja linnut, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.

Nyt ymmärsin miksi Toijasta on kohkattu niin ahkerasti. Näyttelyssä tuli olo, että löysin pelottavista ja oudoista veistoshahmoista palasia itsestäni kaikesta huolimatta. Tämän vuoksi ajattelin, että hahmot ovatkin ilmentymiä ihmisen sisäisestä puolesta, kuin iho olisi käännetty ympäri, jolloin mieli, sielu ja tunteet on tuotu näkyville. Jokaisessa meissä on säröjä, venymiä, reikiä, arpia, möykkyjä tai mustumia. Usein ne jäävät kohtaamisissa piiloon, kun kuvitellaan, että niiden paljastaminen kenties pelottaisi tai ahdistaisi vastapuolta. Suojellaan samalla itseä ja muita. Kuitenkin juuri nuo asiat tekevät meistä inhimillisiä. Ne erottavat meidät muovinukeista. 

Miltä sinä näyttäisit sielu auki, iho ylösalaisin käännettynä?

Kätketyt ajatukset

Ensimmäisellä työviikolla Riisassa oli viimeistä viikkoa esillä Ulla Pohjolan näyttely Kätketyt ajatukset. Remontin ja uuden päänäyttelyn myötä museoon saatiin vaihtuvien näyttelyiden tila Ravenna, minkä lisäksi mm. riisamaiset seinät mahdollistavat teosten ripottelun päänäyttelyn joukkoon. Mikäli sana riisa kuulostaa vielä oudolta, sen merkityksen voi käydä lukaisemassa täältä.

Etualalla vasemmalta oikealle: Kätkö 4, Kätkö 2, Kätkö 3, 2012, käsinkirjonta, sekatekniikat, silkkilangat, (nyöri), helmet, tervattu kauhanpesä. Takana: Reliikki 2, 2012, käsinkirjonta, sekatekniikat, helmet, lahnansuomut, linnun pääkallo Pieliseltä, vanha peltirasia.

Näyttelyissä kierrellessäni suurikokoiset teokset ottavat yleensä tilat haltuunsa koollaan, mikä tekee pienten teosten ripustamisesta ja sommittelusta haasteellista. Suuri teoskoko ei kuitenkaan automaattisesti takaa vaikuttavuutta. Ulla Pohjolan teoksiin olin tutustunut jo vuonna 2011 Perhoskokoelman merkeissä Galleria Beckerissä Jyväskylässä. Pohjolan pienet teokset kutsuvat astumaan lähemmäs. Pienenpienet kirjotut ja kirjaillut yksityiskohdat vievät tutkimusmatkalle. Kaukaa ei välttämättä huomaa kaikkia piilotettuja, kätkettyjä elementtejä, mitkä luovat teoksiin uusia tasoja.

Nettisivuilla taiteilijaa kuvaillaan seuraavasti: "Pohjola kirjoo muistiin elämäänsä, unikuvia ja arkeen kätkeytyneitä pyhiä hetkiä." Kätkeytyneet pyhät hetket sopivat myös ajatukseen riisasta, joka suojaa ja  kätkee allensa ikonin.

Ulla Pohjola: Keväällä haudattu. 2008, käsinkirjonta, silkki, helmet, silkkisametti, peili, maalattu puu.

Galleria Beckerissä vaikutuin Keväällä haudattu teoksesta, jossa puisen hauta-arkun yläpuolella oli soikea peili. Seinälle ripustettuna peilistä heijastui oma katse ja tunnelma pysäytti. Riisan näyttelyssä teos oli kuitenkin sijoitettu pöytävitriiniin, jolloin kävijän katse ei osunut peiliin samalla tavalla. Pieniä teoksia oli kyllä asetettu peilien päälle, jolloin kävijälle heijastui Pohjolan teoksia katsellessa ympärillä olevat museon esineet. Näin teokset olivat enemmän vuoropuhelussa päänäyttelyn kanssa kuin suorassa kontaktissa kävijään.

Ulla Pohjola: Äidin hauta, 2007, käsinkirjonta, silkki, helmet, puuvilla, maalattu puu; RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo: Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen, 1800-luku, tempera, helmi- ja korukivikirjonta.

Yksi onnistuneimmista näyttelyrinnastuksista oli pääsalissa. Vitriiniin oli asetettu 1800-luvulta olevan Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen ikonin rinnalle Ulla Pohjolan Äidin hauta vuodelta 2007. Nykytaide kohtasi hätkähdyttävällä tavalla ikoniperinnön.

Ulla Pohjola. Yksityiskohta teoksesta Äidin hauta.

Ulla Pohjola: Ennusmerkki, 2014, helmikirjonta, käsinkirjonta, sekatekniikat, Neitsyt Maria-riipus, lasihelmet, puuvillankangas, pelti, öljyväri.

Samanlaista vuoropuhelua käytiin museon viimeisessä salissa, jossa Pohjolan Ennusmerkki teos oli helmikirjottu samanlaiseen rytmiin kuin elämäkertaikonit. Keskellä teosta, ympyrän sisällä näkyi riipus, joka kuvasi kätensä kohottanutta Neitsyt Mariaa, Ennusmerkkiä. 

Ulla Pohjola: Maria, 2015, konekirjonta, tempera, öljy, viskoosilangat, puuvilla, lasihelmet, vanha kirjontatekstiili, mdf-levy.

Ravenna-tilassa hehkui auringonkeltainen Maria. Maalauksellinen teos piti sisällään temperan lisäksi mm. konekirjontaa ja lasihelmiä. Pyrstönsä levittäneet paratiisilinnut tuntuivat iloisilta, vaikka Maria seisoi vasemmassa reunassa hiljaisen oloisena. Pienten teosten rinnalla tuntui lopulta vapauttavalta katsella voimakkaan väristä suurta teosta, vaikka tämänkin edessä sai seilata lähelle ja kauas, jotta hahmotti tekniikan ja sen yksityiskohdat. Pohjolan teoksissa pikkuruiset helmet kimalsivat yhtä kauniisti kuin Riisan kokoelmien sakraaliesineiden ja kirkkotekstiilien kulta- ja hopeaesineet, kulta- ja hopeabrokadit tai lasi- ja korukivet.

Odotan mielenkiinnolla millaisia vuoropuheluja Riisassa saadaan tulevaisuudessa nähdä.

Maisterista museotädiksi

Asiat tuntuvat tapahtuvan sykleissä. Tammikuun tytöllä ovat olleet tähdet kohdillaan, sillä pääsin käytännössä suoraan maisteriksi valmistuttuani museotädiksi Riisaan - Suomen ortodoksiseen kirkkomuseoon. Voitteko kuvitella! Vastavalmistunut, kulttuurialan opiskelija, tällaisessa yhteiskunnan työllistymistilanteessa. Tuntuu uskomattomalta.

Savolainen palasi siis juurilleen. Tosin aion olla edelleen viikonloppujyväskyläläinen. Älä unohda minua Jyväskylä! Töissä on oltu nyt kaksi viikkoa. Pääsin suoraan keskelle toimintaa vaihtuvan näyttelyn valmisteluun ja jokainen tunti on kiireestä huolimatta hymyilyttänyt. Muutokset ja tapahtumat parin viimeisen kuukauden sisällä ovat kuitenkin olleet niin suuria ja tunteita herättäviä, että pää ei tunnu pysyvän kaikessa mukana. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen tästä työmahdollisuudesta, tunnen olevani unelmieni paikassa, mutta Jyväskylän ja Kuopion välillä matkaaminen on laittanut myös miettimään omaa identiteettiä. Kuka minä olen, kun en ole enää opiskelija?

Kuopiossa tunnen olevani kotona. Murre, välittömyys, tuttuus ja sitä myötä turvallisuus tuovat itseluottamusta, mutta samalla huomaan mielen sisällä olevani hieman eri ihminen kuin Jyväskylässä. Savossa minulla on liuta määreitä, jotka vaikuttavat huomaamatta elämääni: tytär, sisko, kummitäti, sukulainen, naapurintyttö. Tutulla paikkakunnalla jo sukunimi ohjaa ajatuksia johonkin suuntaan. Tiedättehän sen vanhempien ihmisten lauseen: Kenenkäs tyttöjä sitä ollaan? Ja vastauksella pystytään kertomaan koko elämäntarina.

Jyväskylässä minulla on käytännössä vain kaksi määrettä: Henna yliopistosta tai Hurmioitunut, joka kirjoittaa blogia. Ja tietyllä tavalla minä olen itse luonut sen mielikuvan molemmista. Savossa olen kokonaisuudessaan minä, kaikissa muodoissani, oman murteeni kera, ja se sisältää koko elämäni tähänastisen kaaren. Jyväskylässä oloni on kuitenkin monella tapaa vapaampi, sillä se keskittyy vain aikuisuuteni lähivuosiin. Jyväskylässä olen elänyt kulttuurikuplassa, sen keskellä mikä itselleni tuntuu tällä hetkellä kaikkein rakkaimmalta. Mutta samalla olen tuntenut irrallisuutta juuristani. Joten tämänhetkinen tilanne tuntuu unelmalta: saan parhaat puolet molemmista kaupungeista. 

Toinen miettimistä aiheuttanut aihe on ollut blogiminä. Miten käy sille taidehistorian tytölle, joka siirtyykin nyt työelämään? Kirjoitan tulevaisuudessakin museokentän tapahtumista, mutta joudunko jääväämään itseni jostakin sen vuoksi, että olen nyt "sisäpiiriläinen"? En voi kaikissa tapauksissa pysyä puolueettomana, etenkään jos kirjoitan Riisan näyttelyistä.

Muutokset pohdituttavat, mutta onnekseni minulla on kaksi ihanaa blogikollegaa museokentällä: Mari ja Kari, jotka ovat osoittaneet, että museotyöläinen ei kadota inspiraatiotaan muissa näyttelyissä kierrellessään tai leipäänny kulttuuriin. En voi sanoa, että Hurmioitunut pysyy muuttumattomana, sillä tuleva työelämä heijastuu väistämättä myös blogin puolelle, kuten aiempi opiskelukin, mutta sen voin luvata, että taide ja näyttelyt ovat täällä pysyäkseen.

Kiitos teille lukijat, kun olette eläneet matkalla mukanani 

ja tervetuloa mukaan uusiin haasteisiin!