Juuria etsimässä

Olen aina pitänyt itseäni perisavolaisena, vaikka isäni äiti oli kotoisin Salmista, Karjalasta ja äitini äiti on lähtöisin Hankasalmelta, Keski-Suomesta. Teimme pikaisen kesäretken tuonne mummoni syntypitäjään. Vierailimme haudoilla ja mummon rippikirkossa. 

Hankasalmen kirkon (kuten niin monen muunkin) suunnitteli Josef Stenbäck (1854-1929) ja se valmistui 1892. Kyseessä on Keski-Suomen suurin puukirkko ja Stenbäckin ensimmäinen kirkko. Päätytornillinen pitkäkirkko edustaa tyyliltään uusgotiikkaa. 

Hankasalmelaiset olivat aloittaneet rukoushuoneen rakentamisen jo ennen rukoshuonekunnan muodostamista. Pitäjään nousi rukoushuone vuonna 1798. Rukoushuone vihittiin kirkoksi maaliskuussa 1805, kun Hankasalmi oli saanut kappeliseurakunnan aseman 1802. Kirkko oli rakenteeltaan suoranurkkainen ristikirkko, jossa mainitaan olleen jonkinlainen torni. Seurakunta itsenäistyi 1860.

Pienoismallitulkinta aiemmasta Hankasalmen kirkosta.

Vanhaa kirkkoa korjattiin jo 1800-luvun alkupuolella. Kirkonrakentajasukuun kuulunut Erik Leppänen (vrt. Petäjäveden vanha kirkko) rakensi 1830-luvulla kirkon perustuksesta alkaen uudelleen, kun se oli käynyt seurakuntalaisille pieneksi. Kirkko valmistui 1838, mutta katto ja sortumaisillaan oleva torni tarvitsivat jälleen korjausta 1840-luvulla. Kirkon sisustus oli ilmeisesti maalaamatonta puuta, jonne käsityöläismaalari Carl Fredrik Blom koristeli kuorin, alttarin, lukkarinpenkin ja saarnastuolin. Blomin käsialaa olivat myös 1840-luvulla maalatut alttaritaulu ja Mooseksen ja Martti Lutherin muotokuvat. Saman tekijän samanlaiset Mooses ja Luther löytyvät myös Petäjäveden vanhasta kirkosta.

Vanhan kirkon alttaritaulu C.F. Blom: Ristiinnaulittu ja Mooses ja Luther, 1840-luku.

Hilja Bergman-Karolan alttaritaulu Getsemane (1927) oli Hankasalmen kirkon alttaritauluna vuosina 1927-1955.

Nykyistäkin kirkkoa on remontoitu vuosisadan varrella. Viimeisin täydellinen remontti toteutettiin vuosina 1993-1995. Saneerauksen myötä mm. alttarin rakenne muuttui, kuoriin tuli uusia kalusteita, kirkkosali pieneni kolmen penkkirivin verran pääoven puolelta ja sakastin huonejärjestys uusiutui.

Valvokaa ja rukoilkaa!

Kirkon ja hautausmaakierroksen jälkeen ajoimme vielä Hankamäelle katsomaan maisemia. Maaseutumatkailua parhaimmillaan:

Sieltä se kirkko kohoaa.

Tällaisista retkistä se hyvä kesä(loma) muodostuu. Ja näitä retkiä on tulossa vielä lisää.

Henkilökohtaiset kiitokset

Kohtaamisia - Suomalainen usko-näyttely avautui toukokuun alussa. Taidenäyttelyn avajaisiin saapui myös mukava määrä kuopiolaisia taiteilijoita. Työkaverini ilmoitti, että eräs vanha herra kyselee Hurmioitunutta. Hänellä oli kuulema mukanaan pino blogista printattuja tekstejä ja haluaa tavata. Tämä herra osoittautui taiteilija Veijo Tuomaiseksi (s. 1930). Hän lähti 13-vuotiaana Helsinkiin ja opiskeli Suomen Taideakatemian iltakoulussa 1944-1948. Päivisin hän työskenteli koristemaalausateljeissa. Tuomainen palasi opintojen jälkeen Kuopioon, mutta vaihtoi ammattinsa yritysmaailmaan. Tästäkin huolimatta muun työn ohessa syntyi laaja kuvataiteellinen tuotanto, ja Tuomainen tunnetaan etenkin Kuopion katunäkymien ja luonnon kuvaajana. 

Veijo Tuomainen on viimeinen Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Liberan perustajajäsenistä. Vuonna 1958 perustetun Ars Liberan (Vapaa taide) johtoajatuksena Oka Karvonen (1921-1996) kirjoitti: "Vapaa taide - mitä se sitten meinaa? Se meinaa sitä, että kuvantekijät haluavat puhaltaa yhteiseen hiileen, silloin kun yhteiset asiat, vaikkapa taloudelliset, ovat kysymyksenä, mutta työssään jokainen säilyttää itsenäisyytensä." Veijo Tuomaisen ja Oka Karvosen lisäksi Ars Liberan perustamiskokouksessa 27.4.1958 olivat mukana Tauno Gröndahl (1911-1970),  Unto Heikkinen (1931-1991), Juha Järveläinen (1932-2015), Helvi Pitkänen (1909-1974), Hilkka Sipilä (?), Saila Niskanen (1923-2003), Väinö Nevaluoma (1901-?), Pentti Leskinen (1929-2003) ja arkkitehti Kaj Michael (?).

Veijo Tuomainen: Kuopion tuomiokirkko, 1997.

Tuomainen kiitteli minua avajaisissa hänen taiteensa esille tuomisesta mm. tässä postauksessa. Sain kiitokseksi pienen kehystetyn kortin akvarellista, jonka Tuomainen oli maalannut Kuopion tuomiokirkosta 1997. Tuli aika otettu olo. Noin pitkän linjan taiteilija tulee kiittämään minua tehdystä työstä kuvataiteen hyväksi. Nyt teos on työpaikkani ikkunalaudalla muutaman ikonin vieressä.

Veijo, mikäli luet tätä, Kiitos.

Kun tosielämä ei olekaan animaatiota

Noniin, aletaanpa purkaa tapahtumia auki. Galleria Beckerissä oli esillä Jukka Silokunnaksen Fuck All Ya Folks - Virtual Streality in 2D -niminen näyttely. Niin että mikä? oli ensimmäinen ajatus. Silokunnas tunnetaan etenkin katutaiteen saralla. Hän oli vetämässä Jyväskylään mm. Katutaidetunnelihanketta vuonna 2014. Beckerin näyttely oli kuitenkin ensimmäinen Silokunnaksen yksityisnäyttely jonka kävin katsomassa. Aluksi kaikki tuntui vaikealta. Sarjakuva- ja piirroshahmot olivat tuttujakin tutumpia, mutta kuvakieli ja huumori ei istunut omaan taidemakuuni ollenkaan.

Näyttelyn nimellä viitataan Looney Tunesin loppuun, jossa Putte Possu toivottelee katsojille That's all folks! Streality-sana piti googlata, joka tarkoittaa streaming reality (reaaliaikaista videokuvaa tosielämästä). Miten sitä tuntuukin, että on jo tämän ikäisenä ihan ulkona virtuaalimaailmasta...? Näyttelyesitteessä kehoitettiinkin varustautumaan näyttelyyn lataamalla älypuhelimeen QR-koodinlukija. Sen olin onneksi etukäteen jo tehnytkin.

Jukka Silokunnas: (vas.) Donald will Never be Scrooged Again, 2017; (oik.) I Suck for Dollars, 2017.

Fuck All Ya Folks - Virtual Streality in 2D yhdistelee graffitia ja animaatiota. Näyttelyssä on esillä oman lapsuuteni ja nuoruuteni tuttuja piirroshahmoja, kuten Aku Ankka, Maija Mehiläinen, Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä, My little pony ja Simpsonit. Kaikista on kuitenkin viety se piirrettyjen kepeä ja hauska tunnelma. Tilalle on tuotu tosielämän kääntöpuolet: ylensyönti, huumeet, prostituutio, väkivalta jne.

Jukka Silokunnas: The Sonless, 2017.

Katson Simpsoneita viikoittain ja ne ovat minulle yksi arjen nollauskeino. Simpsoneiden huumori on (usein) hauskaa ja oivaltavaa, ja ajoittain siinä on hyvää yhteiskuntakritiikkiä. Yksi keskeisimmistä tarinan perusjuonista on Homerin ja Bartin välinen isä-poika(viha-rakkaus)suhde. Miltei jokaisessa jaksossa on kohtaus, jossa Bart ärsyttää tahallaan Homeria, kinastelu alkaa ja se päättyy siihen, että Homer kuristaa Bartia. Mitään sen pahempaa ei koskaan käy, mutta Silokunnas on irrottanut The Sonless teoksessaan kohtauksesta "huumorin". QR-koodin takaa paljastuu kuristuskohtaus ja fyysinen teos esittää lopputuleman: kun poikaa ei enää ole. Aika pysäyttävä kommentti perheväkivallasta.

Jukka Silokunnas: The Sonless, 2017.

Elina Puranen tiivisti näyttelyn tunnelman Keskisuomalaisen arvostelussaan näin: Silokunnaksen ilmaisu pohjautuu sarjakuvaan, erityisesti undergroundiin ja splatteriin. Sarjakuva- ja populaarikulttuurin sankarit syödään, lyödään, revitään ja ammutaan verta tursuaviksi raadoiksi, söpöt ja kiltit väännetään vastakohdikseen. Makaaberi ottaa yliotteen turvallisesta keskiluokkaisuudesta.

Jukka Silokunnas: Never Get High on Your Own Supply, 2017.

Maija Mehiläinen oli yksi lapsuuteni lemppareista (osaan kappaleen ulkoa vieläkin ♥ ), ja huomasin hieman närkästyväni siitä, että tuo söpö mehiläinen oli yhdistetty huumeisiin otsikolla Never Get High on Your Own Supply. Maija Mehiläinen piikittää itseään käsivarteen omalla piikillään. Toisaalta mietin, että aina on hyvä, jos taiteilija saa herätettyä tunteita. Ja kaiken taiteen ei tarvitse vaikuttaa positiivisuuden kautta, se olisi tylsää. Itse asiassa se ärtymyksen kautta vaikuttava taide muistuttaa itsestään kenties pidempään kuin positiivinen taide(?).

Jukka Silokunnas: Smile E. Coyote, 2016.

Graffititöiden rinnalla näyttelyssä oli älypuhelimia, joissa pyöri lyhyt animaatio. Kelju K. Kojootti olikin muuttunut teoksessa Smile E. Coyoteksi, sillä tarina oli tullut päätökseen. Kojootti oli viimein napannut Maantiekiitäjän. Vaikka pää oli irti, jalat juoksivat edelleen...

Jukka Silokunnas: Marge Took Everything, 2016.

Jukka Silokunnas: Marge Took Everything, 2016.

Eräänlainen jatkokertomus Simpsoneiden inspiroimalle The Sonless teokselle oli Marge Took Everything animaatio. Laihtunut Homer oli maalattu 50-luvun tyylisen keittiön (kuivaruokakaapin?) oveen, jossa Homerilta putoavat housut jalasta. Isosta mahastaan sarjassa tunnettu mies olikin vaimon lähdettyä kuihtunut luurangoksi.

Silokunnaksen töissä oli osittain (minulle) mauttomuutta ja tasoja joista en pitänyt, mutta toisaalta niissä oli juuri sellaista kulmaa, että lopputulos ei voinut jättää kylmäksi. Tämä oli totaalisen toisenlainen taidekokemus mihin olen tottunut. En voi sanoa ihastuneeni näyttelyyn, mutta se sai ajattelemaan mistä tv:ssä tehdään huumoria, mikä on huumoria kenellekin ja millaista mielenmaisemaa nykyiset lastenohjelmat luovat. Silokunnas kuori pois minun lapsuuteni ohjelmista makean ja sokerisen kerroksen ja jätti jäljelle todellisuuden raaimman puolen. Hyväksi muistutukseksi, että sellaistakin elämä on. Ei pitäisi unohtaa kokonaan silloinkaan, kun nollaa omaa arkeaan, sillä jonkun toisen arki voi olla juuri sitä mistä Silokunnas teoksillaan kertoi.

Näyttely ehti päättyä jo 28.6.2017.

10 kaunista

Blogi on auttamatta jäljessä kaikesta kivasta. Instagramissa seuraajat tietävätkin, että täällä on reissattu mm. Hankasalmella, Petäjävedellä, Joensuussa ja Ilomantsissa. Paljon olisi kerrottavaa, mutta viikolla töiden jälkeen ei jaksa ja viikonloput ovat menneet reissatessa. Mutta ei hätää, kuulumisia tulee vielä, vaikkakin hieman säilöttynä. Nyt ajattelin kuitenkin nostaa ilonaiheita arjesta.

1. Heinäkuu on parasta aikaa tehdä töitä. Tänään oli ensimmäinen kerta varmaan puoleen vuoteen, jolloin sain keskittyä koko 8-tuntisen työpäivän rauhassa yhteen ja samaan asiaan.

2. Ostin kirjaston poistomyynnistä kummipojalle 50 sentillä erilaisia hyönteisiä käsittelevän opaskirjasen, joka on ollut ahkerassa käytössä (unikaverinakin). Kaiken ei tarvitse olla kallista ollakseen kivaa ja toimivaa.

3. Sisko muotoili minulle jälleen lyhyen kesätukan. Nyt joukkoon lisättiin lämmintä kuparia ja lopputulos on todella kiva.

4. Sateenvarjon alla rankkasade palauttaa ajatukset tähän taideteokseen. Ja yhtäkkiä ei olekaan ankeaa.

5. Odotan tulevia retkiä ja lisää tarinoita. Listalla ovat mm. Lapinlahti, Iisalmi, Varkaus, Turku, Taipalsaari (kenties Tampere ja Hämeenlinna).

6. Poikalapsi, joka on normaalisti täysi action man, kerää kimpullisen kukkia ja sanoo: "Tämä on kaunis" ja "Mummo varmaan ilahtuu", nostaa miltei palan kurkkuun liikutuksesta.

7. Ystävän kanssa aloitetut Disney-leffojen iltamat.

8. Henkilö, joka on lähes samanlaisessa työtilanteessa iloineen, suruineen, haasteineen ja haaveineen.

9. Olen saanut kesällä 2016 aloitetun tuolien tuunausprojektin jo siihen pisteeseen, että olen etsinyt tuoleille uusia päällisiä. Miten se vanhan maalin hiomisvaihe voikin olla niin puuduttavaa...? Mitä valmiimmaksi homma etenee, sitä inspiroivampaa se on. Tästäkin tuoliprojektista saatte toivottavasti nähdä valmiita lopputuloksia vielä tämän kesän aikana...

10. Hei...! En olekaan tainnut kertoa, että seuraava ulkomaanmatka suuntautuu syyslomalla Prahaan! Matkavinkkejä saa antaa, sillä en ole käynyt kaupungissa koskaan aiemmin. Yritän henkisesti valmistautua siihen, että ei-oluenjuoja joutuu nyt oluiden luvattuu maahan....

+ 11. Suomen luonto ♥

Taistelevat met...fasaanit

Tänä keväänä ja kesänä on kuulunut fasaanikukkojen huutoja. Pihapiirissä on tepastellut aamuisin komea punaposki, mutta juhannuksena pääsin todistamaan kahden kukon kohtaamisen. Neitoja ei ole vielä ollut näköpiirissä.

En tiennyt, että fasaani on alun perin aasialainen peltokanalintu, mutta joka on istutettu riistalinnuksi ympäri maailmaa. Enkä tiennyt kyllä sitäkään, että fasaanit istutti Suomeen suklaistaan tunnettu Karl Fazer vuosina 1901-1902. Fasaani on ensimmäinen Suomeen pysyvästi istutettu vieras riistaeläin. Ensimmäiset kuusipeurat tuotiin Suomeen jo 1890-luvulla, mutta ne eivät vielä tuolloin muodostaneet pysyvää kantaa.

Phasianus colchicus.

Kaunis lintu.