Pentikin käyttöehdoista - ei näin

Kirjoitin edellisessä postauksessa entisiltä työkavereiltani läksiäislahjaksi saamastani lahjakortista, jolla ostin kauniin tammivanerisella varjostimella olevan lattiavalaisimen. Julkaisin alla olevan kuvan myös Instagramin puolella ja käytin Pentik-tunnistetta.

En pidä itse tätä kovin kummoisena kuvana. Tämän "markkina-arvo" on mielestäni siinä, että valaisin näkyy luonnollisessa kotiympäristössä sekä sammutettuna että sytytettynä. Tällaisen kuvan olisin itsekin toivonut löytäväni, jossa näkyisi ennen ostopäätöstä se, kuinka valaisin valaisee.

Pentikin viralliselta Instagram-tililtä tuli kuvan yhteyteen kommentti: "Todella kaunis kuva! Olisi mahtavaa, jos saisimme käyttää kuvaasi omissa kanavissamme. Jos se sopii sinulle vastaa kommentoimalla #yespentik. Lisätietoja saat täältä: https://www.pentik.com/fi/kayttoehdot-yespentik Ystävällisin terveisin, Pentik"

Viestihän kuulostaa äkkiseltään erittäin imartelevalta. Pentikin virallinen sivusto pitää kuvastani! Joku saattaisi ajatella tämän hyvänä mahdollisuutena saada tililleen lisää näkyvyyttä ja seuraajia, kun iso brändi jakaa yksityishenkilön ottamia kuvia.

Minä en ole koskaan tehnyt tätä blogijuttua muita kuin itseäni varten. Tämän vuoksi seuraajien määrä on itselleni merkityksetön, enkä tee kaupallisia yhteistöitä kalastellakseni näkyvyyttä. Mutta myönnän; aluksi ajattelin itsekin hetken, että voinen antaa kuvan heidän käyttöönsä, jos mainitsevat nimeni julkaisujensa yhteydessä. Ja tämän nimenjulkaisuasian varmistaakseni kävin onneksi lukemassa käyttöehdot. Alleviivaan tekstistä itseäni eniten häiritsevät kohdat ja palaan niihin tarkemmin:

Käyttöehdot #yespentik

"Me Pentik Oy:ssä (”Pentik”) rakastamme nähdä kuvia tuotteistamme teidän käytössänne sosiaalisessa mediassa. Siksi saatamme pyytää lupaa tällaisten kuviesi (”Kuva(t)”) käyttämiseen omissa kanavissamme. Saatuamme luvan voimme julkaista Kuvia verkkosivustollamme tai muissa kanavissamme, kuten esim. Pentikin uutiskirjeissä, Instagramissa, Facebookissa, myymälöissä, esitteissä tai muussa mainonnassa.

Vastaamalla Instagramissa Kuvaasi liittämäämme pyyntöön kommentilla #yespentik, hyväksyt seuraavat ehdot (”Ehdot”), joihin on linkki pyyntömme yhteydessä:

Annat Pentikille rajoittamattoman luvan käyttää Kuviasi Pentikin toiminnassa, mukaan lukien oikeus kopioida, muokata ja luovuttaa Kuvia eteenpäin ilman korvaus- tai muita velvoitteita sinulle, vaikka Kuvista voidaan mahdollisesti tunnistaa sinut tai muita henkilöitä. Pentikillä ei ole velvollisuutta Kuvia käyttäessään informoida nimeäsi tai antamaasi Kuvien käyttölupaa.

Vakuutat ja vastaat Pentikiin nähden (mukaan lukien kolmansien vaatimukset) siitä, että Kuvat eivät riko kolmansien oikeuksia ja sinulla on tarvittavat luvat ja oikeudet kolmansilta, kuten Kuvien mahdollisilta muilta valokuvaajilta ja Kuvissa esiintyviltä henkilöiltä. Vakuutat lisäksi olevasi yksityishenkilö etkä elinkeinonharjoittaja ja olet vähintään 18-vuotias tai sinulla on vanhempiesi suostumus näiden Ehtojen hyväksyntään.

Näihin Ehtoihin sovelletaan Suomen lakia ja mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa."

Tekijänoikeus on olemassa (ammatti)tasosta riippumatta eikä se katoa mihinkään

Että sellaista... Olin aivan järkyttynyt käyttöehdoista. Näinkö suomalainen brändi markkinoi itseään - kalastelemassa yksityishenkilöiden ottamia kuvia ja hyödyntämällä niitä häikäilemättömästi omiin tarkoituksiinsa irrottamalla kuvaajalta kaikki käyttö- ja tekijänoikeudet? 

Eipä ollut vaikeaa kieltäytyä tekstin luettuaan. Mutta kuinka moni vaivautuu lukemaan käyttöehtoja? Jos olisin vastannut kuvapyyntöön myöntävästi, Pentik olisi saanut julkaista kuvani missä tahansa yhteydessä, käyttää sitä markkinoinnissaan ja hyötyä siitä rahallisesti ilman, että nimeäni tai kuvan lähdettä olisi tarvinnut mainita missään. Kuinka 2020-luvulla tällainen tekijänoikeuksien rikkominen on Suomessa edes mahdollista?! Jos jostain pidän taiteen ja kulttuurin kentällä kiinni, niin ne ovat tekijänoikeudet. Minulle on aivan sama onko kuvaaja ammattilainen vai amatööri: kuvaaja tai kuvan lähde on mainittava! Tätä samaa periaatetta noudatan blogissakin, ja sen vuoksi pyrin käyttämään mahdollisimman paljon omia kuvia: etten rikkoisi kenenkään oikeuksia.

Jos olisin vastannut kuvapyyntöön myöntävästi, Pentik ei myöskään olisi joutunut vastuuseen, mikäli kolmas osapuoli olisi syystä tai toisesta riitauttanut asian. Minä olisin ollut edelleen vastuussa, vaikka olin luovuttanut Pentikille "rajoittamattoman luvan" kuvani käyttöön. 

Keksitty, mutta asiaa havainnollistava esimerkki: Pentik julkaisisi ottamani kuvan markkinointitarkoituksessa. He eivät mainitse minua valokuvaajana, joten kaikki markkina-arvo ja tekijyys menee suoraan Pentikille. (Minua kuvan ottajana ei olisi siis tässä tilanteessa olemassakaan.) 

Julkaistussa kuvassa on etualalla niin ikään suomalaisen brändin tuote: Parolan Rottingin Lumikenkä-klassikkotuoli. Parolan Rottinki näkee mainoksen, mutta he eivät ole lupautuneet osaksi Pentikin markkinointia. Mikäli asiasta koituisi tekijänoikeusmaksuja, minä olisin vastuussa niiden maksamisesta, vaikka olin luovuttanut kaikki oikeudet Pentikille. Olisin siis vastuussa (ja olemassa) ainoastaan siinä tilanteessa, että jokin menisi vikaan. Minun olisi siis pitänyt selvittää etukäteen, suostuisiko Parolan Rottinki mahdollisesti tällaiseen asiaan luovutettuani kuvan käyttöoikeudet Pentikille.

Järjetöntä! Kyllä sen kokoisella yrityksellä kuin Pentik on varaa palkata ammattikuvaajia, huomioida heidän oikeutensa ja maksaa heille siitä asianmukainen korvaus.

Kuinka sitten pitäisi toimia?

Älkääkä käsittäkö väärin. Rakastan tuota valaisinta, Pentikistä on syntynyt paljon hyvää, ja siitä on vuosien myötä kasvanut mielestäni nykyaikainen brändi. Tämä käyttöehtoasia on kuitenkin sellainen, mitä en pysty allekirjoittamaan. Minulla on nimittäin kokemusta myös hyvästä somekäyttäytymisestä ja kuvien käytöstä virallisten brändien osalta. Niitä ovat esimerkiksi Pohjanmaan Kaluste ja edellä mainittu Parolan Rottinki.

Pohjanmaan Kalusteelta tuli esimerkiksi yksityisviestillä kysymys, että voivatko he jakaa kuvan heidän profiilissaan. Ja lopputulos näytti tältä:

Askelmerkit menivät heidän osaltaan juuri oikein. Ensin kysytään lupa, että saako kuvan jakaa (ja mihin tarkoitukseen, millaisilla ehdoilla), luvan jälkeen kuva jaetaan asianmukaisen tiedon (ja linkittämisen) kera. Missään vaiheessa tekijältä ei irroteta hänen automaattisia oikeuksiaan ottamaansa kuvaan.

Instagramin stories-osiossa jokainen käyttäjä puolestaan antaa jo lähtökohtaisesti luvan kuvansa jakamiseen, jos sen yhteyteen lisää käyttäjätunnisteita. Annoin tällaisen luvan esimerkiksi Parolan Rottingille. Omalta osaltani tämä alla oleva "ilmaisen mainostilan antaminen" kyseiselle yritykselle oli puhtaasti hyväsydämistä. En kartuttanut julkaisulla seuraajia, sillä blogini ei ole sisustusblogi (vaikka niitäkin asioita täällä sivutaan). Haluan tukea suomalaisia yrityksiä, mutta samalla odotan, että heidän toimintansa on läpinäkyvää ja rehellistä. 

Joten mitä tästä opimme: Lukekaa käyttöehtoja myös (ja etenkin!) somemaailman sisällä ja pitäkää kiinni oikeuksistanne.

Läksiäislahja

Sitä huomaa jälleen kevään saapuvan, kun lisääntyvän valon myötä tekee mieli järjestellä kotia uudelleen. Kaikki lähti itse asiassa entisiltä työkavereiltani läksiäislahjaksi saamastani lahjakortista (kiitos koko Keskustalon henkilökunta!). Halusin käyttää lahjakortin johonkin sellaiseen, jota en tavallisesti noin vain ostaisi. Käytin lahjakortin lattiavalaisimeen. Pidän tammivanerisesta varjostimesta. Valaisin tuo juuri oikeanlaista pehmeää ja lämmintä hajavaloa. Ja nyt valaisimeen sisältyy muisto kaikista työkavereista.

Niin paljon kuin Itsun kattovalaisimesta ja sen muodosta nautinkin, se valaisee liian tasaisesti. Huoneessa pitää olla hyvä yleisvalaistus, mutta käytän pääsääntöisesti mieluummin seinävalaisimia tai kynttilöitä. Tämä lahjakortilla hankittu valaisin on itse asiassa kodin ensimmäinen lattiavalaisin ja pidän siitä, että valo heijastuu sekä alas- että ylöspäin.

Sitten kun aloittaa sisustuspuuhat, huomaa siirtelevänsä vähän kaikkea. Antti Niemisen Penelope-litografia näytti television yläpuolella lattealta (kermanvärinen teos kermanvärisellä seinällä), joten siirsin sen tapetoidulle seinälle. 

Television yläpuolelle siirsin vanhan koulutaulun, jonka Koli-maisema jatkaa vieressä olevan Pilatus-vuoren tunnelmaa. Koulutaulu on kärsinyt jossain vaiheessa kosteusvauriosta, mutta vanhassa talossa saa tämmöinenkin iän tuoma läiskä näkyä.

Kotona minulle ovat merkityksellisiä näkymät huoneesta toiseen. Yläkuvassa vasemmalla näkyvän tilan seinä toistaa samaa vihreää mitä löytyy tapetista. Näin kaksi tilaa yhdistyy toisiinsa. Myös koulutaulusta löytyy samoja vihreän sävyjä.

Toistaiseksi lumityöt ja talon lämmityspuuhat ovat vieneet sen verran aikaa, että kovin ihmeellisiin sisustusmuutoksiin ei ole innostanut ryhtyä. Yhden huoneen tapetointi on ollut kesken vajaan vuoden, sillä tapetoinnissa eteneminen vaatisi kahden kirjahyllyn tyhjentämistä ja siirtämistä. Jospa tähänkin löytyisi lähitulevaisuudessa taas inspiraatiota.

Muistojen maisemia

Grigor Auer: Talvinen maisema Valamosta, 1922. RIISA.

"Ensimmäisenä huomio kiinnittyy siihen, mitä maalauksista puuttuu: ei ihmisiä, ei juurikaan uskonnollisia viittauksia, ei monia luostarejakaan. Sen sijaan maalausten pääosassa ovat maisemat." Näin kirjoittaa Savon Sanomien toimittaja Iikka Taavitsainen. RIISAssa, Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa on esillä menetetyistä kulttuurimaisemista kertova näyttely Muistojen maisemia.

Maalausten maisemat kertovat osaltaan Suomen ja Venäjän välisestä historiasta. Maisemat jäivät luovutetulle alueelle, kun Suomi menetti ne toisen maailmansodan myötä. Kuvissa näkyvät kohteet on menetetty osittain myös maisemallisesti, sillä vuosikymmenet ovat muuttaneet näkymiä. Maalaukset ovat siksi fyysisten maisemakuvausten lisäksi osittain myös muisti- ja mielikuvia. Näyttelyn tausta-ajatus on kiehtova: "Näyttelyn lähtökohta ei olekaan tarkastella maisemataidetta perinteisessä taidehistoriallisessa yhteydessä vaan tunteita herättävänä kulttuuriympäristönä."

Näinhän me maisemia katsomme ja tallennamme myös nykyhetkessä: tunteidemme kautta. Hakeudumme maisemiin, jotka tuottavat mielihyvää; otamme kuvia kauniista tai muuten puhuttelevista näkymistä. Maalausten äärellä on myös hyvä hetki pohtia sitä, mikä tekee maisemasta merkityksellisen? Maisema itsessään, vuodenaika, jokin yksityiskohta, ihmisen jälki vai jäljettömyys maisemassa? Historian vai nykyhetken läsnäolo? Samaistuttavuus vai vierauden viehätys?

Grigor Auer: Aurinkoinen talvipäivä, 1938. Kuopion taidemuseo.

Grigor Auer: Korinoja, Viinamäki, 1944. Kuopion taidemuseo.

Näyttelyssä on esillä sekä ammattitaiteilijoiden että harrastelijoiden tekemiä maalauksia (mm. Eero Nelimarkka, Grigor Auer, Anna Medvedeva, Olga Sinakevits-Jafa). Maisemia katsellessa mieleeni hiipi sama ajatus, josta olen parin ystävän kanssa keskustellut. Moniaistillista ja -tulkintaista nykytaidetta katsellessa tuntuu välillä äärimmäisen hyvältä pysähtyä perinteisemmän taiteen äärelle ilman, että joutuu pinnistelemään ajatuksiaan teosten edessä. Maisemat pysäyttävät hiljaisuudellaan. Jotain kiehtovaa ja viehättävää on esimerkiksi pienessä Maria Nemiloffin rantamaisemaa ja harmaata hirsirakennusta kuvaavassa akvarellissa.

Maria Nemiloffin akvarelli, 1936. RIISA.

Pappismunkki Arkadi: Näkymä Valamon pääluostarista, 1944. RIISA.

Muistojen maisemia on RIISAn ensimmäinen näyttely, jota en ole ollut mukana suunnittelemassa ja rakentamassa. Näin ollen tuntui samaan aikaan sekä oudolta että virkistävältä katsoa näyttelyä "ulkopuolisin silmin". Täysin ulkopuolisena en pysty kokoelmiin koskaan suhtautumaan, sillä niiden parissa tuli vietettyä useita merkityksellisiä vuosia.

Maisemanäyttely tuo hyvän vastapainon Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttelyn ortodoksisen kulttuuriperinnön kokonaisuudelle. Jos minulta kysytään, RIISAn kokoelmien kauneimmat maisema-akvarellit ovat rovasti Mikael Miikkolan (1886-1956) maalaamat. Ne herkät ranta- ja polkumaisemat auringonlaskun väreineen on nostettu esiin myös Muistojen maisemia -näyttelyyn. 

 

Tunnen RIISAn ikoni- ja esinekokoelmat sen verran hyvin, että pystyn jo nopealla vilkaisulla sanomaan mitkä teokset kuuluvat museon omiin kokoelmiin ja mitkä on lainattu näyttelyyn muualta. Mikael Miikkolan akvarellien äärellä pysähdyin karjalaista kalmistoa kuvaavan teoksen äärelle, jossa kiinnitin katseeni itkijänaiseen. Kenen kokoelmista tämä on?

Mikael Miikkolan akvarelli. RIISA.

Olin yllättynyt kun kuulin, että kyseinenkin akvarelli kuuluu RIISAan omiin kokoelmiin. Teos on nostettu esiin arkiston kätköistä mikä selitti sen, etten ollut nähnyt maalausta itse aiemmin. Näyttelyssä on myös muutamia muita teoksia, jotka eivät ole olleet koskaan aiemmin esillä. Teoksia on lainattu näyttelyyn yksityiskokoelman lisäksi Kuopion taidemuseon ja Kuopion ortodoksisen seurakunnan kokoelmista.

Muistojen maisemia -näyttely on esillä RIISAssa 28.2.2022 saakka.

Lähde: Iikka Taavitsainen. "Silmäyksiä muistojen maisemiin", Savon Sanomat 6.10.2021.

Herman Grönbärj

Uskotteko kohtaloon vai sattumaan? Tämä postaus sisältää jälleen taidehistoriallista salapoliisityötä, jota sain viimeksi tehdä Antti Niemisen Penelope-teoksen yhteydessä. Kirpparilta löytyi tällä kertaa sellainen aarre, etten tiedä miten päin olisin. Vastaani tuli vanha pahvinen kansio, joka oli täynnä erilaisia luonnospiirroksia ja -maalauksia. Myyjä oli kirjoittanut hintalappuun taiteilijan nimen, mutta se ei sanonut minulle etukäteen mitään.

Herman Grönbärj. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo.

Luonnoskansio on kuulunut aikoinaan Herman Grönbärjille (ent. Grönberg 1875-1958), joka oli suomalainen maisema- ja symbolistimaalari, arkkitehti, teosofi ja kirjailija. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1892-95 ja Helsingin yliopiston piirustussalissa 1899-1900.

Onko tämä kipsimalli piirretty Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa tai Helsingin piirustussalissa? Kyseessä on toisinto "Seinen tuntematon" (L’inconnue de la Seine) -kipsivalosmallista.

Luonnoskansiosta löytyy muutamia akateemiseen taidekoulutukseen viittaavia piirroksia. Kaunis, tosin reunoilta repaleinen toisinto Seinen tuntemattomasta sopii hyvin Grönbärjin teosofian ja taideopintojen aikakauteen. Amanuenssi Anna Luhtala kirjoittaa Helsingin yliopistomuseon blogissa Seinen tuntemattomasta näin:

 

"Ikiuneen vaipuneen naisen mystinen, kuin toisesta maailmasta oleva hymy, vetosi varmasti aika hyvin aikakauden ihmisiin. Elämän ja kuoleman mysteerit kiinnostivat monia 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Psykologian ala kehittyi, ja myös spiritismi, symbolismi, esoteerisuus ja muut henkimaailmaa selittämään pyrkineet suuntaukset kiehtoivat monia. (---)

Kasvot ovat painuneet monien kuvataiteilijoiden mieleen, kun he ovat harjoitelleet piirtämistä tämän tunnetun kipsivaloksen mukaan. Yliopistomuseon kokoelmiin ei kuulu Seinen tuntemattoman kipsivalosta, mutta kuva kasvoista löytyy Helsingin yliopiston Piirustussalilla käytössä olleesta kuvasalkusta, jossa on esimerkkejä kipsiveistosten piirtämisen harjoitteluun.

 

Taiteilija Charles Barguen (1826/1827–1883) tekemään Cours de Dessin -kuvasalkkuun kuuluu Jeune Femme -niminen esimerkkipiirustus, joka esittää juuri Seinen tuntematonta. Cours de Dessin -kuvasalkku eli useita mallikuvia sisältänyt julkaisu oli tärkeä piirustuksen opetuksen ohjekirja 1800-luvulla. Sitä ovat käyttäneet mallina monet taiteilijat ja kuvataidekoulut ympäri Eurooppaa. Charles Bargue ja taiteilijakollega, Pariisin taideakatemian professorina toiminut Jean-Léon Gérôme (1824–1904), julkaisivat salkun alun perin Pariisissa 1860-luvulla. Helsingin yliopiston Piirustussalille kuvasalkun hankki taiteilija Adolf von Becker (1831–1909), joka toimi Piirustussalin piirustusmestarina vuosina 1869–1892."

Henri Fantin-Latour: Omakuva, 1895, öljy kankaalle. Galleria degli Uffizi, Firenze.  Kuva: Wikiart.

Herman Grönbärjin luonnos Henri Fantin-Latourista.

Akateemiseen taidemaailmaan viittaa myös pieni lyijykynällä toteutettu kasvokuva ranskalaisesta taidemaalari Henri Fantin-Latourista (1836-1904). Fantin-Latour tuli tunnetuksi etenkin maalaamistaan ryhmämuotokuvista ja kukka-asetelmistaan, mutta Wikipedian mukaan "kolmannen aihepiiriin muodostivat mytologiset ja mielikuvitukselliset aiheet." Tämä saattanee selittää Herman Grönbärjin kiinnostuksen Fantin-Latouria kohtaan.

Omalla verellään poikasiaan ruokkiva pelikaani liitetään kristillisessä symboliikassa Kristuksen uhrikuolemaan. Pelikaanivertaus löytyy esimerkiksi Tampereen tuomiokirkon lasimaalausikkunasta ja Petäjäveden uuden kirkon entisestä lehterimaalauksesta.

Teosofia (uskontojen filosofinen tutkimus) ja tolstoilaisuus (mm. yksinkertaisen elämäntavan merkitys) vaikuttivat voimakkaasti Grönbärjin maailmankatsomukseen. Hän oli perustamassa Helsingin teosofista kirjastoa ja seuraa opiskellessaan Helsingissä 1890-luvulla. Grönbärj matkusti myös ulkomailla. Grönbärjin "poikamiesboksissa", Merimiehenkatu 22:ssa, käytiin useita keskusteluja, joiden aiheina olivat teosofia ja sosialismi. Asunnon keskustelutuokioihin osallistuivat mm. Pekka Ervast, Artturi Heikki Arho ja Jean Boldt.

"Ecce homo" (lat. Katso ihmistä tai Katso, ihminen) viittaa Raamatun latinankielisen Vulgata-käännöksen mukaan Pontius Pilatuksen sanoihin Jeesuksen oikeudenkäynnin yhteydessä: "Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi: 'Katso: ihminen!' " (Joh. 19:5)

Villa Sunnanlid. Kuva: Lohjan rakennetun ympäristön inventointiluettelo, 2007. 

Herman Grönbärj aloitti arkkitehtiuransa Lars Sonckin arkkitehtitoimistossa 1895. Hän suunnitteli 1902-03 itselleen ja perheelleen kaksikerroksisen ateljeehuvilan, Sunnanlidin, Lohjan Vohloisiin. Sunnanlidin lisäksi Grönbärj suunnitteli mm. Virkkalan työväentalon, Tietotalon ja huviloita sukulaisille. Sunnanlid tuhoutui täysin tulipalossa vuonna 2006. Palossa tuhoutui lähes sata Grönbärjin omaa teosta, mutta myös Louis Sparren suunnittelemia huonekaluja sekä Albert Edelfeltin tuotantoa. (Yle 15.10.2006)

Arkkitehtuuriviittaukset näkyvät myös luonnospiirroksissa sekä siinä, että piirustuspaperina on käytetty esimerkiksi millimetripaperia ja teknisten mallipiirrosten kääntöpuolia:

Luonnospiirroksen kääntöpuoli.

Kansioon on tallennettu myös arkkitehti Gustaf Strengellin (1878-1937) valokuva.

Lohjalle muuttaessaan Grönbärj ystävystyi toisen tolstoilaisen ajattelijan, Arvid Järnefeltin (1861-1932) ja hänen perheensä kanssa.

Arvid Järnefelt oli itselleni tutumman taidemaalari Eero Järnefeltin veli. Moni tunnistaa Eeron kansallisromanttiset Koli-maisemat sekä Raatajat rahanalaiset (Kaski) -maalauksen (1893). Arvid oli puolestaan kirjailija, koulutukseltaan juristi ja arvoltaan varatuomari. Arvid Järnefelt oli 1900-luvun vaihteessa maan huomattavin aatehistoriallinen kirjailija. Järnefelt oli kirjeenvaihdossa Leo Tolstoin (1828-1910) kanssa vuodesta 1895 alkaen ja kävi tapaamassa häntä Venäjällä vuosina 1899 ja 1910. Tolstoilaisuuden vaikutuksesta Järnefelt jätti lakimiehen työnsä ja siirtyi maanviljelijäksi Lohjan Virkkalassa sijainneelle Rantalan tilalle, jossa Järnefelt vietti suurimman osan elämästään.

Ystävyys, Lohja ja tolstoilaisuus yhdistivät Herman Grönbärjiä ja Arvid Järnefeltiä. Kerron tämän siksi, sillä luonnoskansiosta löytyi yllättäen myös Arvid Järnefeltin pieni luonnosmaalaus mitä todennäköisimmin Kolin maisemista:

Vuosisadan vaihteessa Herman Grönbärjin kokema hengellinen kriisi etäännytti hänet teosofiasta ja loi pohjan hänen mystillis-uskonnolliselle suuntautumiselleen. Tämä näkyi myös hänen symbolisissa maalauksissaan ja runoissaan. Hänen varsinainen taidemaalariuransa alkoi tästä ja kesti noin 30 vuotta. Grönbärjin opettajana toimi mm. Väinö Blomstedt (1871-1947). Opettajistaan huolimatta hän toteutti persoonallista ja itsenäistä linjaa. Hän oli ensimmäisiä, joka käytti Suomessa uusimpressionistista tekniikkaa kirkkaine ja puhtaine väreineen. Maalausten aiheet olivat luontoaiheisia Sunnanlidin ympäristöstä, aatteellisia henkilösommitelmia sekä kansantaruihin ja mytologiaan perustuvia. Näyttelyitä Grönbärj piti vuosina 1915, 1917, 1922, 1938 ja 1955. Näiden lisäksi hän osallistui myös erilaisiin ryhmänäyttelyihin. 

Luonnoskansiossa on myös yksi värillinen piirros, joka muistuttaa tyylillisesti erehdyttyvän paljon norjalaisen Edvard Munchin (1863-1944) töitä. Puusohvalla lepäävien naisten mekkojen helmoissa on samanlaista "massoittelua" kuin esimerkiksi Munchin maalauksessa Elämän tanssi:

Herman Grönbärjin piirros.

Edvard Munch: Elämän tanssi, 1899-1900, öljy kankaalle. Norjan Kansallismuseo. Kuva: Wikipedia.

Yhteneväisyys saattanee selittyä esimerkiksi sillä, että Axel Gallén (noin vuoden 1907 jälkeen Akseli Gallen-Kallela) ja Edvard Munch pitivät Berliinissä yhteisnäyttelyn vuonna 1895, jota pidettiin Helsingin teologisen seuran mukaan "uuden renessanssin ilmentäjänä". Herman Grönbärjin on seuran jäsenenä pitänyt olla tietoinen kyseisestä näyttelystä ja aikalaisensa Edvard Munchin taiteesta.

Luonnoskansio on kaikkineen äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa riittäisi vielä tutkimista. Kansion sisältö ajoittuu vuosilukumerkintöjen mukaan ainakin vuodesta 1902 vuoteen 1955. Yhden naista kuvaavan lyijykynäluonnoksen alareunassa on vuosiluku 1902 ja kansiossa on tyhjä "Herr Herman Grönbärjille" osoitettu kirjekuori, joka on leimattu 27.10.1955. Grönbärj kuoli 10.12.1958.

Jätin kirpputorille yhteystietoni ja välitin toiveen, että kansion myyjä ottaisi minuun yhteyttä. Kerroin viestissäni nimeni ja olevani taidehistorioitsija. Minua ihmetyttää, miten kansio on päätynyt Kuopioon ja mikä linkki myyjällä on Herman Grönbärjiin? En tiedä saanko koskaan kysymyksiini vastauksia, mutta olen iloinen, että satuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Selatessani kansiota ja luonnospinoa ensimmäisen kerran, sen pohjimmaisena piirroksena oli tämä:

Sain kylmät väreet, sillä te ketkä olette seuranneet blogiani pidempään, tiedätte viehätykseni käsiin. Ja tässä taiteilija on itse tallentanut hiilipiirrokseen oman vasemman kätensä!

Tällaiset tarinat ovat taidehistorian parasta antia!

 
Lähteet: 

Gullman, Erik. 2020: Teosofian tulo Suomeen. 
Wikipedia: Herman Grönbärj
Turun Sanomat 9.1.2007: "Lohjalaisen suojellun kotiateljeen syttymissyy jäänee arvoitukseksi"
Nina Kokkinen, 2019: "Teosofia, spiritualismi ja esoteerinen henkisyys inspiroivat Akseli Gallen-Kallelaa ja muita tunnettuja suomalaistaiteilijoita"

Happy chemicals

Kirjoitin iloisuudesta ja hymyn merkityksestä Hymyn salaisuus -postauksessa. Sivusin siinä hymyilyn lomassa hyvänolon tunnetta kirjoittamalla muun muassa näin: "Allekirjoitan Launosen sanat: hymyileminen vähentää stressihormoneja ja lisää hyvänolon tunnetta. Hymyilemällä 'lääkitsen' tai 'huumaan' itseäni."

Tuon postauksen jälkeen törmäsin somessa mainioon kuvaan, joka tiivisti onnellisuushormonit ja niiden merkityksen:

"How to unlock your happy chemicals". Kuva: Twitter.

Muistan, että näitä samoja juttuja käsiteltiin aikoinaan lukion psykantunneilla, mutta aihe on painunut vuosien saatossa unholaan. Kuva kuitenkin auttoi ymmärtämään, mikä merkitys pienillä arkisillakin jutuilla on mielialaan, ja kuinka siihen voi halutessaan itse vaikuttaa. Hymyn ja naurun olen huomannut vaikuttavan arjessa suoraan yleiseen mielialaani, mutta nyt huomasin, että hyödynnän huomaamattani jokaisesta laatikosta asioita, jotka vaikuttavat mielialaan.

Neljää onnellisuushormonia sekoittelemalla luodaan resepti, joka saa aikaan hyvän olon:

Serotoniini vaikuttaa mm. mielialaan ja vireyteen. Kun serotoniinin määrä hermostossa on tasapainossa, ihminen näkee asiat positiivisessa valossa. Laatikosta voi poimia esimerkkejä, joilla saa aktivoitua serotoniinin määrää. Itse kuuntelen päivittäin musiikkia, ja luonnossa liikkuminen sekä blogin kirjoittaminen näyttävät myös kuuluvan serotoniinikategoriaan.

Serotoniinin vaje voi aiheuttaa esimerkiksi masennusta, surua, motivaation puutetta, vetämättömyyttä ja pessimismiä.

Dopamiini saa aikaan mielihyvää. Se piristää ja lisää energiaa. Dopamiini tehostaa myös oppimista. Dopamiinia syntyy silloin, kun saamme jotain mitä haluamme, saavutamme jonkin tavoitteen tai syömme jotain hyvää. 

Töissä huomaan mielihyvää syntyvän aina, kun saan poistettua yhden post it -lapun tehtävälistalta. Pyrin myös pitämään kiinni hyvistä yöunista, vaikka myönnän, että tämä on asia, josta lipsun melko usein.

Alhainen dopamiinitaso voi saada olon tuntumaan lannistuneelta. 

Oksitoniini - rakkaushormoni - vaikuttaa vuorovaikutukseen muiden kanssa ja tekee siitä miellyttävää. Sitä vapautuu sosiaalisten kontaktien kautta. Rakastan syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa, mutta yllätyin, että laatikossa on mainittu myös kohteliaisuuden antaminen. Teen tätä arjessa melko usein kehumalla esimerkiksi jonkun asua tai ulkonäköä, kiittämällä avusta tai tavasta toimia. 

Tässä piilee kuitenkin muutama mutta: mikäli toinen ei osaa ottaa kehua vastaan, hän torpedoi hyvän olon tunteen paitsi itseltään myös oksitoniinin määrän kehun antajalta. On siis hyvä opetella ottamaan kohteliaisuudet vastaan. Kohteliaisuuden tai kehun pitää myös olla vilpitön ja tulla sydämestä. Ihminen on taitava aistimaan aidon käytöksen teeskentelystä, joten väkisin luotu "oksitoniinin kerääminen" ei palvele tarkoitustaan. Olen myös huomannut, että kohteliaisuuksien antaminen vastakkaiselle sukupuolelle on välillä haasteellista, ettei joudu tahtomattaan väärinymmärretyksi. 

Huolestuttava tosiasia on se, että mikäli ihmiseltä puuttuu sosiaaliset kontaktit (korona-aika!), tällä on suora vaikutus myös oksitoniinitason heikkenemiseen. Pieni positiivinen näkökulma on se, että oksitoniinia vapautuu myös olemalla eläinten kanssa.

Endorfiini tuo mielihyvää ja lievittää kipua. Endorfiinia vapautuu muun muassa pitkäkestoisen liikunnan, mielimusiikin kuuntelun, nauramisen (tässä se voimavarani on!) ja itkemisen yhteydessä. Voimakkaat mausteet ja kaakao auttavat endorfiinin tuotannossa.

Nauramisen lisäksi käytän laatikosta huomaamattani paljon myös fyysistä kosketusta. Halaan mielelläni, mutta hyödynnän välillä myös esimerkiksi ystävällistä käsivarteen taputtelua keskustelun lomassa. Tämä fyysinen kosketus on kaikessa vilpittömydessään ja ystävällisyydessään nykymaailmassa vaarallista. Me too, kuten tiedätte. Yhtään vähättelemättä seksuaalisen häirinnän kitkemisen tärkeyttä, kampanja on mielestäni vaikuttanut negatiivisesti viattomiin arkisiin (inhimillisiin!) kosketuksiin.

Muistan erään tilanteen, kun miespuolinen henkilö keskusteli kanssani kasvotusten. Juttelun lomassa hän taputti lausetta vahvistaakseen ystävällisesti olkapäätäni. Hän kuitenkin huomasi ilmeisesti miettineensä, että oliko ele kuitenkin väärä, ja kämmentaputus vaihtui nopeasti sormella naputteluun, kunnes hän veti kätensä pois. Tilanne muuttui ärsyttävän kiusalliseksi, vaikka siinä ei ollut mitään väärää.

Onnistuneitakin kosketuksia onneksi edelleen on. Vahvan muistijäljen jätti esimerkiksi tilanne, jossa pyysin käytöstäni eräältä mieshenkilöltä anteeksi. Olin omasta mielestäni käyttäytynyt väärin, mutta vastapuoli ei kuulema ollut loukkaantunut. Tunsin siitä huolimatta tarvetta pyytää anteeksi, sillä itse olisin samassa tilanteessa pahoittanut mieleni. Olin ajattelematon. Keskustelimme asian läpi ja hän kosketti lopuksi kämmenellään olkavarttani. Kyseisessä tilanteessa ele oli sydämellinen ja täysin oikein. Hän vahvisti kosketuksella sanansa ja häivytti huoleni.

Surettaa, että kosketuksesta on tullut pandemian ja häirintäpelon vuoksi välteltävä ele. Ystäviltä kysytään "Halataanko?", kun aiemmin sitä vain spontaanisti halattiin. Minua vaivasi todella paljon jo kättelystä luopuminen, mikä on tehnyt uusiin ihmisiin tutustumisesta omituista. Kättelytilanteessa saa luettua toisesta ihmisestä paljon: onko ote reipas vai laiska, tiukka vai pehmeä. Saako ikävöidä kättelyä?

Aina arki ei tunnu hyvältä, ei synny mielihyvää, eikä kenellekään tee hyvää olla ikuisessa "onnellisuushumalassa". Elämässä pitää ottaa vastaan negatiivisetkin tunteet ja hetket. Eihän ne hyvät hetket ja mielihyvä muuten tuntuisivatkaan niin hyviltä. Arjen toivoisi kuitenkin olevan pääsääntöisesti mukavaa, ja näitä onnellisuushormoneja itse sekoittelemalla voi auttaa luomaan onnellisen elämän reseptin.

Sekoitteletko onnellisuushormoneja arjessa?