Maaginen

Alma Jantunen: Kurpitsaportti, 2023, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Metallityö: Jari Kulmanen.

Taianomainen, kummallinen, outo, ihmeellinen, kiehtova ja mieltä kutkuttava. Kaikkea tuota on KUMMAn Maaginen-kesänäyttely. On kuin astuisi jännittävään satukirjaan.

Alma Jantunen: Kurpitsaportti, 2023, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Metallityö: Jari Kulmanen.

Näyttely on tulkinta maagisesta realismista, jossa leikitellään muun muassa mittasuhteilla. Todenmukaiseen kerrontaan yhdistetään ja rinnastetaan fantasiaa, surrealismia tai muita vaikeasti selitettäviä aineksia.

Tiina Heiska: Japanese Room, 2023, öljy kankaalle. Yksityisomistuksessa.

Värit hurmaavat kävijän kaikkialla. Näyttelytila on jaettu osioihin, jolloin katse ei näe kaikkea kerralla. Taideteoksissa on pysähtynyt, mutta odottava ilmapiiri. Tiina Heiskan maalauksissa hahmojen kasvoja ei näy. Katseen suunnat ovat selvät, mutta katseen kohdetta ei paljasteta. Mitä Liisa Ihmemaassaan näkee? Punaisen hupun alla oleva hahmo tuo mieheen Muumien Näkymättömän Ninnin. Mikä on saanut henkilön katoamaan?

Tiina Heiska: Red Hood, 2023, öljy kankaalle.

Anne Meskanen-Barman: Saappaat, 2010, yhdistelmätekniikka.

Ihminen ei ole näyttelyssä todella sitä miltä näyttää. Anne Meskanen-Barmanin Saappaat saavat katseen solmuun. Yläreunasta ne näyttävät tavallisilta saappaanvarsilta, kun ne alareunasta muuntuvat varpaiksi. Mutta kuka on tuo kiikaroiva hahmo huoneen toisella laidalla? Elääkö se? Onko tässä jokin säikäyttävä elementti? Miksi vahvasti realistinen teos aiheuttaa enemmän pelkoa kuin samastumista?

Anne Meskanen-Barman: Tarkkailijat, 2019-2023, yhdistelmätekniikka.

Anne Meskanen-Barman: Leiripaikka, 2019, yhdistelmätekniikka.

Luonto on Maaginen-näyttelyssä suuren suurta tai niin pientä, että metsä mahtuu kämmenelle. Anne Meskanen-Barmanin Leiripaikka-teoksesta syntyy ajatus omasta tärkeästä luontopaikasta. Sellaisesta, jota haluaa vaalia ja kuljettaa symbolisesti mukanaan. Onko tämä myös syy, miksi jotkut keräävät luonnosta muistoja itselleen, kuten kiviä, keppejä tai simpukankuoria? Jotta paikka olisi maagisesti läsnä myös silloin, kun itse on muualla?

Timo Kokko: Momentary Appearance, 2016-2025, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Toteutettu yhteistyössä Innogreenin kanssa.

Luonnon synkempi puoli näyttäytyy erillisessä hämärässä tilassa, jonka lattialle on asetettu betonilohkareita. Harjateräksen pätkiä törröttää näkyvissä kuin keinotekoinen selkäranka. Sodan tai luonnonkatastrofin jälkeen maailma saattaisi näyttää tältä. Timo Kokon Momentary Appearance-teoksen betonilohkareiden keskeltä kasvaa sieniä, joiden lakkien alta hehkuu valoa. Murtumissa on sienten lisäksi jäkälää osoittamassa, että luonto kestää, vaikka ihmistä ei enää olisikaan. Luonto valaisee ja ottaa oman tilansa. Mutta haluammeko saattaa tilanteen tällaiseksi?

Timo Kokko: Momentary Appearance, 2016-2025, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Toteutettu yhteistyössä Innogreenin kanssa.

Ulla-Mari Lindström: Eläin elää ja ihmettelee, 2022, mediataide. KUMMA - Kuopion taidemuseo.

Näyttelyn pelottavin ja mieltä nyrjäyttävin teos on Ulla-Mari Lindströmin mediataideteos Eläin elää ja ihmettelee. Siinä eläinten naamat on sekoitettu ihmiskasvoihin. Ihmiskasvojen päälle on heijastettu muun muassa apinoiden ja lintujen katseita. Välillä on vaikea erottaa kumpiko katseen kohteena todella on. Onko tässä valtataistelu ihmisten ja eläinten välillä? Halutaanko sanoa, että ihminenkin on lopulta vain yksi eläimistä? Eläin elää ja ihmettelee ihmisen aikaansaannoksia.

Ulla-Mari Lindström: Eläin elää ja ihmettelee, 2022, mediataide. KUMMA - Kuopion taidemuseo.

Maaginen on jännittävä matka taiteen kautta omiin mielikuviin. Näyttelyripustus ja värimaailma ovat todella onnistuneita. Oma suosikkini oli ehdottomasti Alma Jantusen lasinen Kurpitsaportti, jossa sai itse leikkiä Ihmemaan Liisaa. Teokset saivat katsomaan taidetta uudenlaisella tavalla, koska kaikki tuntui olevan jotenkin kummallisesti: ilmaisu on realistinen, mutta jokin ei ole oikein. Välillä olo on kuin etsisi virheitä tai vääristymiä, mutta toisaalta en haluaisi, että kaikki olisi "oikein", koska silloin teos olisi tylsä ja ilmiselvä. Puhuttelematon. Jos innostuu tai inhottaa, se on aina taiteen äärellä hyvä merkki: se tuntuu joltain.

KUMMA on onnistunut vuosi toisensa jälkeen luomaan vetovoimaisia kesänäyttelyitä. Vuonna 2021 Sielu ja tietoisuus yhdisteli ravistelevasti tiedettä, taidetta ja uskontoa. Kesä 2022 oli kunnianosoitus edesmenneelle kuvataiteilija Mikko Valtoselle (1968-2019). Vuonna 2023 Kannun henki -näyttely teki yleisöennätyksiä, ja josta uutisoitiin myös valtakunnallisesti paljon. Vuonna 2024 Paratiisi yhdisteli keramiikkataiteen kotimaisten huippunimien (mm. Birger Kaipiainen, Michael Schilkin, Taisto Kaasinen) töitä nykykeramiikkataiteeseen. Kulttuurin kuluttajana seuraan ylpeänä vierestä sitä työtä, jota Kuopion museokentällä tehdään.

Päivi Takala: Hi There III, 2024, öljy kankaalle. KUMMA - Kuopion taidemuseo.

Maaginen-näyttely on esillä vielä 31.8.2025 saakka. 

Supersankarit

En ole koskaan ollut kummoinen sarjakuvien lukija, mutta sarjakuvien hahmot - supersankarit - ovat kiehtoneet etenkin elokuvissa. Hahmoissa jatkuu samanlainen taianomaisuus ja mystiikka mitä saduissa voi tapahtua, mutta aikuisille(kin) sopivassa muodossa. Jos pitäisi nimetä itselleni yksi tärkein supersankari, se olisi Batman. Muistan, että Tim Burtonin ohjaamat Batman (1989) ja Batman Returns (1992) olivat lapsen maailmassa jännittäviä ja loivat sellaisia tunnemuistoja, jotka kantoivat mielenkiinnon kyseiseen sankariin aikuisuuteen saakka. 90-luvulla näytettiin televisiosta uusintana 60-luvun Batman tv-sarjaa, joka oli huumoripainotteinen, mutta kiehtova sekin. Nämä sarjan tapahtumat siirtyivät myös joihinkin leikkeihin.

Batman, Premium format-hahmo, 2015, Sideshow Collectibles, Yhdysvallat. Fabrizio D'Amelian kokoelma.

Adam West (Batman), Burt Ward (Robin) 1966-1968.

1960-luvun Batman-huuma.

Batmanin ja Robinin mainoskiertua Kainuun osuusliikkeessä 1967. Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Ensimmäinen supersankari

Aito sarjakuvien supersankarimaailma on itselleni melko vieras. Tiedän kyllä sarjakuvakustantamoista Marvelin ja DC Comicsin, koska näiden sarjakuvista on tehty tunnetuimpia elokuviakin. Mirage Studiosin tiedän kilpikonnistaan (Turtles).

Vapriikin Supersankarit - antiikista nykypäivään -näyttely on kattava tietopaketti sarjakuvasankareista, niiden tekijöistä ja sankareiden taustoista. Tietoa tarjoillaan sekä tällaiselle aloittelijalle että sarjakuvamaailmoihin enemmän perehtyneille.

Diego Valor - Almanaque 2055, 1989. Ediciones CID, Espanja. Yksityiskokoelma.

Capitão 7, 1959. Editora Continental, Brasilia. Yksityiskokoelma.

Pidin siitä, että näyttelyssä esiteltiin myös ympäri maailmaa tulevia supersankarihahmoja, jotka usein perustuvat yhteiseen alkulähteeseen. Teräsmiehen kerrotaan olevan ensimmäinen supersankari:

Teräsmies, 2012, Sideshow Collectibles, Yhdysvallat. Fabrizio D'Amelian kokoelma.

"Jerry Siegelin käsikirjoittamaa ja Joe Shusterin piirtämää Teräsmiestä pidetään historian ensimmäisenä supersankarina. Teräsmies teki ensiesiintymisensä Action Comics-lehdessä 18.4.1938.

Juuri ennen fiktiivisen Krypton-planeetan tuhoa, kaksi sen asukasta, Jor-El ja Lara, lähettivät vastasyntyneen poikansa Kal-Elin turvaan Maahan. Yhdysvaltain Kansasissa maanviljelivät Jonathan ja Martha Kent löysivät lapsen ja antoivat tälle nimeksi Clark. Keltaisen aurinkomme valo herätti Clarkin voimat, kuten lentokyvyn, voittamattomuuden ja supervoimakkuuden. Nuori Clark Kent käytti voimiaan hyviin tarkoituksiin, ja hänestä tuli ihmiskunnan suojelija ja nykymaailman mahtavin sankari: Teräsmies."

Herakles, 2024, hartsi. Yksityiskokoelma. Perustuu ateenalaisen Glykonin veistokseen Ercole Farnese 100-200 jaa. Alkuperäisteos: Napolin arkeologinen museo. 

Tarinat eivät synny itsestään, vaan useilla sarjakuvien supersankareilla on juurensa antiikin jumaltaruissa ja heidän supervoimissaan. 

"Ulkoavaruudesta saapuneen Teräsmiehen hahmo sai ensisijaisen innoituksensa Herakleen perinnöstä.

Herakles, Zeus-jumalan ja kuolevaisen Alkmenen poika, on tarujen puolijumala, jolla on poikkeukselliset voimat ja jalo sielu. Zeuksen vaimo Hera raivostui puolisonsa uskottomuudesta niin, että toimitti kaksi suurta käärmettä vasta muutaman kuukauden ikäisen Herakleen kehtoon. Herakles tappoi pedot jumalaisten voimiensa avulla."

Suomen supersankarit

Oma tietämykseni sarjakuvien supersankareista perustuu vahvasti amerikkalaiseen perintöön. Vapriikin näyttely valotti kuitenkin tietoa myös suomalaisesta sarjakuvataiteesta:

"Myös Suomessa on omia supersankareita. Monet urheilutähdet, sotasankarit ja jopa poliitikot ovat nousseet legendoiksi, mutta varsinaisia supervoimia tosielämän sankareilla ei ole. Kalevala ja erilaiset kansantarinat ovat myös tarjonneet aineksia uusille tulkinnoille. Supersankareita on nähty tietenkin sarjakuvissa, mutta myös kaikissa muissa medioissa elokuvista peleihin. Suomalaisille supersankaritulkinnoille on tyypillistä, että niitä ei ole tehty täysin vakavissaan. Huumori, parodia ja satiiri ovat usein mukana kuvassa tavalla tai toisella. "

Black Peider: Ura, 2012. Petteri Tikkanen, Like Kustannus Oy, Suomi. Yksityiskokoelma.

Kersantti Napalm, 2016. Katja Louhio, Markus Tuppurainen, Vesa Vitikainen. Kustannusosakeyhtiö Revontuli, Suomi. Yksityiskokoelma.

Sami Makkonen

Olin yllättynyt, kuinka menestyneitä sarjakuvantekijöitä Suomesta löytyy. Sami Makkosen piirrosjälki oli upeaa katsottavaa. Esillä oli Makkosen piirtämiä alkuperäissivuja Kalevalasta.

"Turso nousee Ilmarisen eteen". Sami Makkonen, alkuperäissivu, Kalevala - Juhlalaitos, s.124, 2018, tussi paperille.

"Sami Makkonen (s. 1975) on suomalainen, kansainvälistä uraa tekevä sarjakuvataiteilija. Hänellä on maalaustaiteen tutkinto Tarton yliopistosta. Makkonen tekee teoksensa käyttäen sekä perinteisiä tusseja että digitaalista taidetta, yhdistellen välineitä visionsa mukaan.  Viime vuosina hän on käsikirjoittanut teoksensa itse. 

Sami Makkosen läpimurto alalla olivat Deadworld- ja Hatter M. -sarjakuvaromaanisarjat. Käsikirjoittajina toimivat yhdysvaltalaiset Frank Beddor ja Gary Reed. Teokset saivat kaksi USA Best Book Awardia, kaksi Independent Publisher Book Awardia (Hatter M.) ja kaksi Ghastly Awardia (Deadworld)."

Kari Leppänen

Tämä oli näyttelyn suurin yllätys. En ole tiennyt, että suomalainen tekijä on piirtänyt Mustanaamiota!

"Kauhujen metsä". Kari Leppänen, kaksi alkuperäissivua, Mustanaamio 1987, nro 23. Tussiterä, sivellin, nestemäinen tussi, rasterikalvo. Jyrki Vainion kokoelma.

"Kari Leppänen (s. 1945) tunnetaan ainoana suomalaisena Mustanaamio-sarjakuvan piirtäjänä ja erinomaisena naturalistisen seikkailusarjakuvan tekijänä. Lapsesta saakka sarjakuvien tekemistä harrastanut Leppänen piirsi lyhyitä tieteissarjakuvia Veikko "Joonas" Savolaisen päätoimittamaan Sarjis-lehteen vuosina 1972-74. Lehden loputtua hän jatkoi Savolaisen avustajana ja päätyi mm. piirtämään hevossarjakuvia ruotsalaiseen Min Häst-lehteen. Niitä ilmestyi myös suomalaisessa Hevoshullussa.

Muutaman vuoden kuluttua Leppänen pääsi tekemään Mustanaamio-sarjakuvia Ruotsin Fantomen-lehteen. Ensimmäinen Leppäsen piirtämä seikkailu ilmeistyi vuonna 1979 ja hän on sen jälkeen piirtänyt yli sata Mustanaamiotarinaa. Leppänen sanoo pitävänsä erityisesti historiallisten seikkailujen piirtämisestä."

Mustanaamio, 1982, nro 24. Kustannus Oy Semic, Suomi. Ykstyiskokoelma. Mustanaamio - Scorpia-liigan paluu, 1986, nro 5. Kustannus Oy Semic, Suomi. Yksityiskokoelma.

Mustanaamio saapui Suomeen ensimmäisen kerran sanomalehtistrippinä vuonna 1938. Enpä tiennyt tätäkään, että julkaisijana oli Karjalainen-lehdessä. Näyttelyssä oli esillä vuoden 1945 lehti, jonka alareunassa näkyy Fantom.

Fantom Kuolematon mies. Karjalainen, 22.3.1945, nro 67. Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy, Suomi. Yksityiskokoelma.

"Mustanaamiolla ei ole supervoimia, mutta hän pukeutui naamioon ja vartalonmyötäiseen asuun, josta tuli supersankareiden tavaramerkkejä. Sarjakuva ilmestyi suomalaisissa lehdissä muillakin nimillä: Naamio, Phantom, Urja ja Fantomen Dragos." 

Antiikin sankarit

Taidehistorioitsijana minua viehättää supersankareissa visuaalisuuden lisäksi kulttuurihistoria. Se, kuinka hahmot kantavat mukanaan antiikin mytologian perintöä. Näyttelyssä oli esillä antiikin veistoksia, jotka oli yhdistetty supersankareihin ja kerrottu heidän yhteydestään toisiinsa.

Merkurius, 2024, hartsi. Perustuu Johann Gregor van der Schardtin teokseen Merkurius (1570-80). Alkuperäisteos: Paul Getty Museum, Los Angeles. Yksityiskokoelma.

"Zeuksen suosikkipoikiin kuulunut Hermes on sanansaattaja, joka kuljettaa viestejä jumalten ja kuolevaisten välillä. Kepeästi ja huomaamattomasti kulkeva hahmo liikkuu niin nopeasti, ettei häntä voi nähdä paljain silmin. Hänellä on lähes kaikissa kuvauksissa päässään petasos-lakki [matalakupuinen kattu], jalassaan siivekkäät sandaalit ja kädessään caduceus-sauva [sanansaattajan sauva], jonka kaksi toisiinsa kietoutunutta käärmettä symboloivat viisautta sekä hyvän ja pahan tasapainoa. Roomalaiset kutsuivat Hermestä Merkuriukseksi."

Olympoksen sankareista Hermes antoi innoituksen 1940-luvulla ilmestyneelle Salamalle, joka kehittyi tunnetumpaan puna-asuiseen muotoonsa 1950-luvun lopussa."

Amatson, 2024, hartsi. Perustuu teokseen Haavoittunut amatsoni eli Mattein amatsoni (400-luku eaa.). Alkuperäisteos: Vatikaanin museot, Rooma. Yksityiskokoelma.

"Amatsonit olivat myyttinen naissoturikansa, joka eli muinaisessa Themiskyran kaupungissa Mustanmeren etelärannikolla nykyisen Turkin alueella. Kreikkalaisen mytologian mukaan amatsont elivät miehistä erillään, ja heillä oli kaksi kuningatarta: yksi, joka hallitsi valtakuntaa rauhanomaisesti ja toinen, joka huolehti yhteenotoista naapurikansojen kanssa. Sotiminen oli heille ominaista ja he taistelivat pelotta ratsain aseenaan jousia, keihäitä ja miekkoja, joita he kantoivat yllään. Amatsonit edustavat naisten universumia, joka uhkaa mullistaa vakiintuneen kulttuurisen ja sosiaalisen järjestyksen.

Sarjakuvien Diana on amatsoni, jonka äiti on Hippolyta, Themiskyran saaristovaltion kuningatar. Ajassa matkustava Diana saapuu nykyaikaan puhumaan rauhan, suvaitsevaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden puolesta. Nämä ovat pyhiä periaatteita, joiden puolesta hän taistelee tähtikuvioidussa asussaan Ihmenaisena - Wonder Womanina."

Wonder Woman, Premium format-hahmo, 2014, Sideshow Collectibles, Yhdysvallat. Fabrizio D'Amelian kokoelma. 

"Kuningatar Hippolytan tytär, Diana [Wonder Woman], sai Zeuksen voiman, Athenen viisauden, Hermeksen nopeuden, Herakleen fyysisen suorituskyvyn ja Afroditen kauneuden. Hän jättää paratiisimaisen kotimaansa levittääkseen sisaruuden sanomaa meidän maailmaamme. Hahmosta on sittemmin tullut naisellisen voiman symboli."

Tv-sarja: Superfriends. Uusintapainos vuoden 1973 alkuperäiskappaleesta. Trends International, Yhdysvallat. Yksityiskokoelma. Tv-sarja: Lynda Carter as Wonder Woman, 1977. Thought Factory, Yhdysvallat. Yksityiskokoelma.

Nuket ja toimintahahmot

Näyttelyn häkellyttävin ilmestys on suuri huone täynnä figuureja. Hahmot oli lajiteltu teemoittain ja se osoitti, kuinka vähän todella tiedän sarjakuvahahmojen määrästä ja variaatioista.

"Tuskin mikään oli 1970-luvun lapsesta jännittävämpää kuin lentää Teräsmiehen lailla tai kiipeillä pilvenpiirtäjissä Hämähäkkimiehen kanssa. Pieni amerikkalainen leluvalmistaja Mego Corporation tunnisti markkinaraon ja hankki itselleen Marvelin ja DC:n supersankareiden kaupalliset oikeudet. Aluksi Mego valmisti muovisia, kankaisiin vaatteisiin puettuja nukkeja, joiden kädet ja jalat liikkuivat. Mallisto World's Greatest Super Heroes! valloitti maailman - muovinukkeja myytiin vuodesta 1972 vuoteen 1983 saakka miljoonittain.

Megon valtakausi hiipui 1980-luvulla. Supersankarit palasivat markkinoille toimintahahmoina, action figuureina. Aluksi niiden vartaloista voitiin liikuttaa vain muutamia osia, mutta hahmon rakenne muuttui muotoilun ja valmistusteknologian kehittymisen myötä. Toimintahamoilla oli erilaisia valepukuja, niillä oli salaisia identiteettejä, ystäviä, vihollisia ja seurustelusuhteita. Monet lapset löysivät supersankarisarjakuvien maailman nimenomaan näiden lelujen kautta."

Sankarit opettavat

Turtlesit, 2017-2018. National Entertainment Collectibles Association, NECA. Markus Jokisen kokoelma. 

Turtles mutanttikilpikonnat kuuluivat omaan lapsuuteeni ja tunnusmusiikin muistan ikuisesti. Jokainen neljästä Turtlesista on nimetty yhden renessanssitaiteilijan mukaan. Muistan lukion historiankurssilta hauskan tilanteen, kun käsittelimme renessanssia ja opettaja kysyi, että ketkä ovat merkittävimmät taiteilijat. Kurssilla ollut nuorimies nosti välittömästi kätensä ja ilmoitti: "Leonardo, Donatello, Rafael ja Michelangelo". -Ja sinä tiedät tämän mistä?, opettaja kysyi. "Olen kattonut Turtlesia." Luokassa naurettiin, mutta samalla se osoitti, kuinka lastenohjelmat voivat parhaimmillaan opettaa paljon hyödyllistä nippelitietoa.

Teini-ikäiset mutanttinijakilpikonna-hahmot ja talo. Markus Jokisen kokoelma.

Hieman samalla tavalla osasin katsoa sarjakuvalehtien kansitaidetta näyttelyssä uudenlaisella tavalla. Etsin katseella näyttäviä kansikuvia ja samalla löysin viitteitä taidehistoriaan. Kapteeni Marvelin kuolema -kansikuvassa oli toisinnettu Michelangelon Pietà-veistosta ja Daredevilin taustalla oli hyödynnettty goottilaisia lasimaalauksia.

The Death of Captain Marvel, 1990. Play Press, Italia. Fabrizio Modinan kokoelma.

Daredevil: Born Again, 1996. Marvel Italia, Italia. Fabrizio Mobinan kokoelma.

Sarjakuva taidemuotona

Supersankarit - antiikista nykypäivään oli tällaiselle kevyen tason sarjakuvatietäjälle paikoin välillä raskaskin kokonaisuus, sillä (uutta) tietoa oli paljon ja esineitä ja lehtiä oli esillä sitäkin enemmän. Tämän vuoksi oma kiertelyni keskittyi lähinnä vahvistamaan ja lisäämään jo olemassa olevaa tietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että katselin kokonaisuudesta sellaisia elementtejä mitkä tuntuivat tavalla tai toiselta tutuilta. Pidemmälle ehtineet sarjakuvaharrastajat pystyvät varmasti hyödyntämään näyttelyä minua syvällisemmin.

Batman: The Killing Joke, 1988. DC Comics, Yhdysvallat. Fabrizio Modinan kokoelma. 

Näyttely oli hienosti rakennettu. Oli myös mukava huomata, että näyttelyssä tuotiin esille sarjakuvaa elinvoimaisena taidemuotona:

"Sanomalehtien kevyenä viihteenä alkanut taidemuoto eriytyi 1930-luvulta alkaen erillisiksi lehdiksi, jotka suunnattiin pääasiassa lapsille. Ajan myötä sarjakuvat kehittyivät taidemuodoksi, joka osoitti valtavaa potentiaalia kerronnan välineenä. 

Vaikka sarjakuvia pidettiin aluksi vähempiarvoisina julkaisuina, on joistakin niistä tullut häkellyttävän arvokkaita keräilykappaleita. Sarjakuvateos syntyy käsikirjoittajan, piirtäjän, tussaajan ja värittäjän yhteistyönä. Sen lisäksi tarvitaan vielä kustannustoimittaja ja graafinen suunnittelija, joka lisää kuviin dialogin ja säätää julkaisun sivujen ulkoasun. Monimutkainen tuotantoprosessi muistuttaa enemmän elokuvan kuin kirjan tekemistä, mutta sarjakuvaa ei silti aina tunnusteta omaksi taidemuodokseen."

Wolverine vastaan Kyklooppi - Marvel Masterpiece. Simone Bianchi, 2019, akryyli paperille. Marco Lucchetti Art Gallery, Lugano.  

"Yksi viime vuosikymmenen arvostetuimmista kansainvälisistä artisteista on italalainen kuvittaja Simone Bianchi (s. 1972). Hän on työskennellyt DC Comicsille vuodesta 2005. Bianchilla on omintakeinen graafinen tyyli, jossa Italian renessanssin kehdossa syntynyt taiteilija yhdistelee amerikkalaista kuvakulttuuria ja klassista sarjakuvapiirtämistä art nouveaun hengessä."

Menisin toistekin

Näyttely on varmasti karkkia kaikille alan harrastajille, sillä se sai tällaisen amatöörinkin huolestumaan, että taidan tämän jälkeen katsella kirppareiden sarjakuvalehtiä ihan toisenlaisella katseella... Yritän vastustaa keräilyvimmaa. Sen verran taivuin Vapriikin museokaupassa, että ostin mukaani Wonder Woman T-paidan, vaikka käytän T-paitoja todella vähän. Ihmenaisen periaatteet kuitenkin vetosivat sen verran, että haluan toteuttaa niitä myös kotioloissa.

Superman vs. Wonder Woman. Editrice Cenisio, Italia. Fabrizio Modinan kokoelma.

Kokonaisuus oli niin runsas, että menisin mielelläni myös toiste. Tällä ensimmäiselläkin kierroksella opin paljon uutta. Näyttely innoitti sen verran, että taidan pitkästä aikaa etsiytyä supersankarielokuvien pariin.

Supersankarit - Antiikista nykypäivään on esillä Museokeskus Vapriikissa 

Tampereella 18.1.2026 saakka.

Tekstilainat: Vapriikin Supersankarit - Antiikista nykypäivään -näyttelytekstit.

Van Gogh Alive

En etukäteen ollut varma, että mitä ajattelisin Tampere-talon Van Gogh Alive -näyttelystä. Tuttaviani oli vieraillut näyttelyssä ja kokemus oli ollut positiivinen. Kävijät kommentoivat, ettei kokemusta kannattaisi verrata taidenäyttelyyn, sillä sitähän se ei todellisuudessa ole, vaan suhtautua näkemäänsä pikemminkin taidekasvatuksellisesta näkökulmasta. Näillä ajatuksilla epäilyni taittuivat ja halusin nähdä mistä on kysymys.

Vincent van Gogh: Bedroom in Arles, 1888, öljy kankaalle, 72x90cm. Van Gogh Museum, Amsterdam. Kuva: Wikipedia. 

Näyttelyä markkinoidaan näin:

"Van Gogh Alive on kaikkia aisteja kutkutteleva koko perheen taide-elämys, jonka on luonut ja tuottanut australialainen Grande Experiences. Yksi maailman suosituimmista immersiivisistä taide-elämyksistä on kiertänyt yli 100 kaupungissa, ja sen on nähnyt yli 9 miljoonaa vierailijaa. Nyt näyttely saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kyseessä ei ole mikä tahansa taidenäyttely. Yli 3 000 kuvaa kattava elämys tarkastelee Vincent van Goghia tavalla, joka valtaa näyttelytilan seinät, pylväät ja lattian. Teosten rinnalla kuullaan taiteilijan ajankuvaan sopivaa klassista musiikkia."

Päiväkohtainen lippu näyttelyyn maksoi etukäteen ostettuna 22 euroa (kun tiedät vierailupäivän etukäteen) ja avoimen päivän lippu 24 euroa. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Täällä ei käy Museokortti eikä muut etukortit, kuten esimerkiksi Kaikukortti.

Näyttely alkaa osiolla, jossa seinille on toteutettu suurennoksina van Goghin kuuluisimpia maalauksia. Näiden yhteydessä kerrotaan lyhyehkösti taiteilijan elämästä. Tekstit ovat mielestäni sopivan mittaisia ja sellaisia, että kuka tahansa pääsee nopeasti mukaan taiteilijan traagiseen elämäntarinaan. Värit ovat kirkkaita ja iloisia, kuten maalit van Goghin maalauksissa.

Immersiivinen (kokonaisvaltaisesti mukaansatempaava ja elämyksellinen kokemus) osuus on toteutettu saliin, joka on täynnä isoja näyttöjä. Immersiivinen osuus kestää 45 minuuttia ja se on rakennettu tarinallisesti tukemaan van Goghin elämäntarinaa. Ruuduilla vaihtuu van Goghin maalaukset ja niitä on heijastettu myös lattialle. Kokemukseen on lisätty myös liikkuvaa luontokuvaa (mm. viljapellot, vesi) ja maalausten yhteydessä on lyhyitä tekstipätkiä Vincentin kirjoittamista kirjeistä. Joitain maalauksia on elävöitetty "herättämällä ne eloon". Tekstit ohjaavat tunnelmasta toiseen, kertovat taiteilijan ilon, epävarmuuden, toivon ja surun hetkistä.

Immersiivinen osuus päättyy tarinallisesti siihen, kun van Gogh ampuu itseään päähän viljapellolla. Näyttelyssä kohtaus on toteutettu lapsiystävällisesti siten, että katsojille näytetään vain kuvia viljapellosta. Kuuluu laukaus ja samalla linnut lehahtavat pellolta lentoon.

Kokonaisuudessa ei ole mitään pelottavaa tai ahdistavaa. Tässä ei esimerkiksi mässäillä sillä, että taiteilija leikkasi korvansa irti. Kokemus on klassisen musiikin säestämänä kaunis.

Saavutettava taide-elämys

Olin hieman häkeltynyt tiedosta, joka paljasti syyn immersiivisten näyttelyiden synnylle:

"Grande Experiencesin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bruce Peterson sai ajatuksen immersiivisestä taide-elämyksestä lapsiltaan. Italian lomallaan australialaisperhe vieraili lukuisissa taidegallerioissa ja museoissa, joissa lapset kuitenkin valittivat tylsyydestä ja pyysivät isää sen sijaan ostamaan jäätelöä. Peterson perehtyi asiaan ja totesi, että perinteinen, staattinen museokokemus ei enää puhuttele kävijöitä toivotulla tavalla.

Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen taidetta, teknologiaa, musiikkia ja tuoksuja yhdistävä Van Gogh Alive julkistettiin vuonna 2011. Näyttely hyödyntää Grande Experiencesin kehittämää SENSORY4™-järjestelmää, joka yhdistää monikanavaisen liikegrafiikan ja elokuvatason surround sound -äänentoistojärjestelmän. Teknologian avulla mikä tahansa näyttelytila voidaan muuntaa dynaamiseksi, informatiivisesti ja visuaalisesti säväyttäväksi elämykseksi."

Lopputulos?

Pohdin edelleen kokemaani ristiriitaisin tuntein. Tämä ei ole mielestäni taidenäyttely sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä täällä ei ole alkuperäisiä teoksia, vaan kuvia maalauksista. Huomasin ärsyyntyväni tiedosta, että länsimaisen taidehistorian mekkana pidetty Italia alkuperäisine teoksineen leimattiin lasten kokemusten myötä tylsäksi. Mitä se aivan varmasti lasten mielestä onkin, kun aikuisellekin tulee taidegalleriaähky. 

Jäin kuitenkin miettimään, että onko lapsille tarjottu taidekasvatuksellinen kokemus Italiassa jotenkin väärin, kun taidekasvatus pitää tuoda tällaiseen muotoon? Olenko sitä mieltä, että tällainen immersiivinen elämys on tarpeellinen? Kyllä. Jos tämän avulla yksikin lapsi tai aikuinen saadaan kiinnostumaan taiteesta ja taidehistoriasta, niin se on paikkansa ansainnut.

On totta, että nykyteknologiassa on hyvät puolensa, koska se mahdollistaa uudenlaisia tapoja tutustua taiteeseen. Myös kaikille heille, joilla ei ole mahdollisuutta matkustaa alkuperäisten teosten äärelle. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että parhaat kokemukset tulevat alkuperäisten teosten äärellä, oli kysymyksessä sitten taide, musiikki tai teatteri. En voinut olla huomaamatta, että näytöille suurennetut maalakset ja niiden yksityiskohdat litistivät siveltimenvedot siten, ettei niistä tule sitä henkeäsalpaavaa tunnelmaa, kuten aitoja teoksia katsellessa.

Huomasin kuitenkin vaikuttuvani musiikin ja maalausten yhdistelmästä. Pimeässä tilassa oleillaan värikylläisten kuvien keskellä samalla, kun musiikki kietoo kuuloaistin. Tämä on varmasti juuri niin elämyksellinen ja kokonaisvaltainen kokemus, mitä Bruce Petersonin lapset toivoivat.

Menisinkö itse toiste? Todennäköisesti en, jos kyseessä on taidehistoriallinen kokonaisuus, kuten tämä. Mikäli kyseessä olisi nykytaiteen myötä tuotettu immersiivinen elämys, haluaisin sen ehdottomasti kokea, sillä siitä minulla ei olisi etukäteen tietoa, odotuksia ja ennakko-oletuksia. Esimerkkinä mainittakoon Tampereen taidemuseossa vuosi sitten (2024) koettu Charles Sandisonin immersiivinen valoinstallaatio Rhizome. Kyseinen teos valtasi tilan kokonaan, otti katsojat osaksi teosta ja tuntui uudelta ja erilaiselta. Se tuntui taiteelta, koska se oli taidetta. Tunteen paloa, mikä syntyi taiteesta itsestään eikä sen toisintamisesta.

"Kuinka ihana onkaan keltainen. Se kuvastaa aurinkoa." -Vincent van Gogh-

Van Gogh Alive on koettavana Tampere-talon Sorsapuistosalissa vielä 17.8.2025 saakka.