sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vierailulle Uuteenkaupunkiin

Minua pyydettiin puhumaan Taitoa, tyyliä ja taikaa -tapahtumaan Uuteenkaupunkiin. Naistenpäivää ennakoiva tapahtuma järjestetään Pikkukylän Puodissa sunnuntaina 6.3. ja oma aiheeni kietoutuu ortodoksisen ja katolisen Marian kuvaustapoihin. Tarkoitus on avata hieman Maria-kuvan kehitystä, eroja ja yhtäläisyyksiä. 
Tapahtumassa ovat mukana myös mm. tekstiiliartesaani Pauliina Lundelin, muotoilija ja lasinpuhaltaja Emmi Santa sekä kustavilainen pienpaahtimo Mokkapuu. Halukkaat voivat kokeilla esimerkiksi pirtanauhan valmistusta tai keramiikkakoruja nonstop-keramiikkapajassa.

Katsotaan miltä Uusikaupunki näyttää. 
Tervetuloa Pikkukylän Puotiin mikäli satutte olemaan viikon kuluttua sillä suunnalla!

Suomalaiselle kulttuurille

Hyvää Kalevalan päivää!

lauantai 27. helmikuuta 2016

Arjen vierestä

Nyt on syntynyt arkeen hyvä rytmi. Aamuherääminen menee rutiinilla ja viikonloppuisin saa (halutessaan) paljon aikaan, kun herää ilman kelloakin hyvissä ajoin. Mikä parasta, iltapäivisin on ihanan valoisaa! Ehtii nauttia auringosta ja lumikinoksista. Blogin päivittäminen painottuu edelleen viikonloppuihin, arki-iltaisin kun ei enää jaksa istua koneella sitä aikaa mitä kirjoittaminen vaatisi.
Arki-iltaisin voi puolestaan ihmetyttää kummipoikaa vaikka ompelukoneella. Jännän näköinen vehje jaksoi kiinnostaa ja jokaista pientä yksityiskohtaa pitää osoitella useaan kertaan kysymällä: Mikä tämä on?
Käsillä tekemiseen kannustaminen jatkuu. Tällä kertaa tutkittiin tädin askartelupöytää, kokeiltiin kuvioleikkuria, saksia ja liimailua. Minä haluaisin olla täällä Hennan kanssa -lauseen kuuleminen tuntui kivalta ja siinä me sitten askarreltiin. Puoli korttia liimassa, mutta pitäähän sitä olla tekemisen meininkiä. Huvitti katsella, kun poika ei aluksi ymmärtänyt kuvioleikkurin tarkoitusta vaan pahvista leikatut perhoset piti asetella takaisin reikiin kuin palapelin palaset. :D 
Töissä on haipakkaa ja jokainen päivä on ihan erilainen. Tällä hetkellä tehdään yhteistyötä mm. Keski-Suomen museon kanssa. Työkaverit ovat aarteita. Yksikin jaksaa kerta toisensa jälkeen ilahduttaa henkilökohtaisen kirjahyllynsä siivoamisella siirtämällä minulle sellaisia opuksia mitä ei enää itse tunne tarvitsevansa. Molemminpuolinen hyöty.
Viikonloppuisin vietetään koti- ja/tai peli-iltoja. Tänään olisi tarkoitus kutsua taas ystävä kyläilemään, syömään ja pelailemaan.  Sain kuulla, kuinka hän "on kyllä iloinen siitä että olen töissä, mutta se tarkoittaa myös sitä, ettei voida viettää yhdessä extempore-tapaamisia". Totta, tämä ikävä puoli eri paikkakunnilla asumisessa on. Koskaan ei voi saada kaikkea. Jos voisi, siirtäisin Jyväskylästä monta asiaa Kuopioon ja toisaalta esimerkiksi Joensuu voisi muuttaa itsensä sopivasti Jyväskylän ja Kuopion välimaastoon. Yliopistoaikaiselta työkaveriltakin tuli ihana yllätyssoitto ja suunnitelmissa on tehdä tässä keväällä pieni yhteisretki, mutta siitä lisää myöhemmin.
Kun lahjoin itseäni valmistujaisten kunniaksi Rita Vargasin teoksella, K sai oman valmistumisensa myötä seinälle Boris Vallejon vuonna 1980 piirtämän Star Wars -julisteen. Ja on tuo minustakin hieno. Sopii kaveriksi aiemmin ostetulle Gigerin Alien -julisteelle. Jotenkin minut on saatu tässä vuosien myötä käännytettyä näille alieneille ja avaruusjutuille. Vallejo on kuulema aiemmin kuvittanut mm. Tarzania ja Conan Barbaaria. Juliste on sen verran suurikokoinen (96x69 cm), joten se ei valitettavasti istu standardikehyksiin.
Nyt pientä pyykki- ja siivousrumbaa ennen illan iloja. 
Hyvää lauantaipäivää!

torstai 25. helmikuuta 2016

Venäläisen kulttuurin viikko

Venäläisiä nukkeja esillä RIISAn Monitoimitila Mosaiikissa.
Tällä viikolla Kuopiossa vietetään Venäläisen kulttuurin viikkoa. RIISAssa (Karjalankatu 1) järjestetään huomenna perjantaina 26.2. venäjänkielinen opastus teemalla Keisarilliset lahjat klo 15. Sama opastus suomeksi lauantaina 27.2. klo 12. Opastuskierros alennetun pääsylipun hinnalla 8€.
Keisari Aleksanteri II:n kavaljeerirykmentin lakki ja käsineet, RIISA Kuva: Pentti Potkonen.
Keisarinna Elisabet Petrovnan Kazanin Jumalanäidin ikoni ja jalokivikoristeinen kullattu hopeariisa, yksityiskohta, RIISA.
Kino Kuvakukossa voi nähdä pe 26.2. klo 17-18.30 Ella Manzhejevan elokuvan Lokit (Чайки, The Gulls). Vuonna 2014 valmistuneessa ensimmäisessä pitkässä draamaelokuvassa Ella Manzhejeva, itsekin kansallisuudeltaan kalmukki, kertoo kalmukkitytön tarinan. Elokuva nostettiin vuoden 2015 Karlovy Varin -elokuvafestivaaleilla kolmen mielenkiintoisimman tulokkaan joukkoon. Kalmukit ovat keskiaasialaista alkuperää oleva kansa, joka elää Venäjän Kalmukiassa Kaspianmeren länsirannalla. He polveutuvat alueelle 1600-luvulla muuttaneista länsimongoleista. Kalmukit muodostavat Euroopan ainoan buddhalaisen kansan. He puhuvat mongolikieliin kuuluvaa kalmukin kieltä. Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan maassa asui 173 996 kalmukkia. HUOM! Elokuva näytetään Suomessa poikkeuksellisesti vain Kuopiossa ja edeltävällä viikolla Helsingin Kino-Lokakuu-elokuvafestivaalilla.
http://kino-teatr.ru/movie/kadr/113147/604927.jpg
Kuva täältä.
Samana iltana Kuopion kansalaisopistossa (Puistokatu 20) klo 18-19.30 voi maalata ja kuvioida pisankamunia perinteisellä mehiläisvahatekniikalla. Kokoontumiskerrat pe 26.2. 18.00–19.30 ja la ja su 5.-6.3. 10.00–16.00. Kurssimaksu 36,50 €.

Satamankulmassa (Tulliportinkatu 1) järjestetään klo 19-20 Viikset -esitys. 
Teatterinjohtaja Maxim Teljakov valjastaa nelivaljakot ja karauttaa salaperäinen Herra Tsitsikov taskussaan poikki Nikolai Gogolin omaperäisen maailman. Matkaoppaana Teljakovin kädessä keikkuu Gogolin kuuluisin romaani Kuolleet sielut. Kuin humalaisen ajurin ohjaamana Teljakovin valjakot harhailevat ristiin rastiin läpi kirjailijan teosten ja henkilöhistorian. Teljakov yhdistää taiteen ja tosielämän, ottaa totta sieltä, tarua täältä ja keksii loput itse. "Todellisinta minussa ovat viikseni" - Maxim Teljakov, Novgorodin Taiteellisen Teatterin johtaja. Liput 15/20 €.



Kaupunginteatterilla (Niiralankatu 2) klo 19–21 Kun kyyhkyset katosivat -esitys.
Priit Pedajasin ohjaama näytelmä pohjautuu Sofi Oksasen vuonna 2012 ilmestyneeseen romaaniin, joka kuvaa Viron traagista lähihistoriaa. Koskettava draama kertoo sodan julmuuksien keskelle joutuneista ihmisistä ja heidän inhimillisistä uhrauksistaan, valinnoistaan, uskollisuudesta ja uskottomuudesta. Näytelmä on myös kuvaus rakkaudettomasta avioliitosta ja suurista salaisuuksista. Esityksessä liikutaan sekä toisen maailmansodan saksalaismiehityksessä että 1960-luvun neuvostohallinnon kaudella. Esityksessä poltetaan allergiatestattuja yrttisavukkeita. Liput 30,5€.
Kuva: Sami Tirkkonen.
Tapahtumaviikon ohjelma kokonaisuudessaan Suomi-Venäjä-Seuran sivuilla.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Artsy

Vieläkö muistatte Google Art Projectin? Kirjoittelin siitä jo keväällä 2012 ja sivusto toimii edelleen. Tällä kertaa haluaisin esitellä teille toisen taiteen rakastajien sivuston, Artsyn. Se on suunniteltu yhdistämään käyttäjät lähemmäksi taidetta osto- ja/tai opetustarkoituksessa. Artsy sisältää tällä hetkellä 40 000 taiteilijaa, 216 868 myytävää taideteosta ja loputtomasti gallerioita ja museoita ympäri maailmaa. Mukana on myös kotimainen Kiasma!

Sivustolta löytää myös ajankohtaisia ja menneitä taidenäyttelyitä gallerioissa, museoissa, biennaaleissa ja kulttuuritapahtumissa. Artsy esittelee kansainvälisiä taidehuutokauppoja ennen kuin ovet varsinaisesti avautuvat yleisölle. Sivustolla on mahdollisuus luoda myös omia suosikkikansioita, joihin kerätä taideteoksia. Taiteilijoiden ja teosten yhteyteen on kontekstitetojen lisäksi kirjattu historiatietoa ja artikkeleita. Artsyssa on yli 26 000 korkearesoluutioista kuvaa taideteoksista ja arkkitehtuurista, myös taidehistorian klassikoista. Kuvia voi ladata vapaasti opetuskäyttöön.
Mielestäni Artsy profiloituu eniten juuri taiteen myyntiin, mutta kyllä tällainen ihan tavallinenkin taiteen katselija innostuu loputtomasta määrästä taidetta! Mukana on tuttuja nimiä kuten Mark Rothko, Marc ChagallAuguste Rodin tai Edvard Munch.
Mark Rothko: Orange, Red and Red, 1962.
Edvard Munch: The Kiss, 1892.
Ja kotimaisista mainittakoon Alvar Aalto, Tapio Wirkkala, Paavo Tynell, Pentti Sammallahti, Arno Rafael Minkkinen, Kaarina Kaikkonen, Ulla Jokisalo, Marja Pirilä ja Elina Brotherus. Mukava etsiä kotimaisia nimiä, mutta samalla löytää sattumalta jotain ihan uutta, kuten:
Märta Måås-Fjetterström: Swedish Flatweave Rug, n. 1950.
Betye Saar.
Tai Xiangzhou: The Edge of the Planet, 2014.
Oletteko aiemmin kuulleet Artsysta?

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Faces of Christ - Keräilijän silmin

Suuren suuri kiitos kaikille onnittelijoille tammikuiseen museotäti-postaukseen! Uskomatonta miten nopeasti kuukausi voi vierähtää! Hyppäsin tosiaan suoraan keskelle toimintaa, sillä edessä oli RIISAn ensimmäisen kansainvälisen näyttelyn ripustaminen ja kaikkea muuta mitä sen ympärille kietoutuu. 
Steen Heidemann.
Faces of Christ -näyttely esittelee katolista nykytaidetta ympäri maailmaa normandialaisen keräilijän, Steen Heidemannin, kokoelmasta. Teokset saapuivat Suomeen ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa. RIISAn lisäksi Lahden taidemuseossa avautui 13.2. Faces of Christ -rinnakkaisnäyttely. Siinä missä teokset Kuopiossa käyvät vuoropuhelua ortodoksisen kulttuurin ja ikonitradition kanssa, Lahdessa ne kohtaavat kotimaisten nykytaiteilijoiden teokset. Heidemannin kokoelmassa on yhteensä 160 teosta, joista Suomessa on tällä hetkellä 116.
Koska minä olen ollut mukana näyttelyn toteuttamisessa, olen jäävi arvioimaan sitä sen suuremmin. Sen sijaan haluan välittää teille terveiset Steen Heidemannilta ja kertoa hänen ajatuksiaan katolisesta nykytaiteesta ja sen keräämisestä. Samalla pääsette hieman kurkistamaan itse näyttelyynkin.
Agnés Hemeryn modernissa marttyyrikuvassa on Irakin Mosulissa kuollut katolinen pappi. Heidemannin mukaan teos on ajankohtainen, sillä hänen paikallaan voisi olla kuka tahansa Lähi-idän levottomuuksien uhri.
Vasemmalla Jean Prachinetti (Ranska): Pyhän antaumuksen valossa, 2004; oikealla Jean Prachinetti: Paavi John Paul II, 2005.
Steen Heidemann on tanskalaissyntyinen taidehistorioitsija, mutta asuu tätä nykyä Normandiassa Ranskassa. Hän syntyi ateistiperheeseen ja opiskeli Oxfordin ja Readingin yliopistoissa Englannissa taiteen ja arkkitehtuurin historiaa sekä johtamista. Työelämään siirryttyään Heidemann huomasi suuntaavansa usein Westminster Cathedraliin, Englannin tunnetuimpaan katoliseen kirkkoon. Omien sanojensa mukaan Heidemann kiinnitti ensiksi huomiota kirkon kauneuteen, minkä jälkeen tuli uskon sanoman vuoro.
Sergio Ferro (Brasilia): Apostoli Luukas (yksityiskohta), 2010.
Nikolai Masukov (Venäjä): Paholaisen viettelys (yksityiskohta), 2015.
Heidemann kerää taidetta yksityishenkilönä, mutta toivoo, että voisi jonain päivänä perustaa säätiön. Uskonnollisen taiteen keräily ei hänen mukaansa ole aina helppoa. Teoksia ja taiteilijoita joutuu etsimällä etsimään, sillä nämä ovat niitä teoksia, joita ei mediassa huomioida. Heidemann on tottunut siihen, että teoksia kaivetaan esiin ateljeen perältä tai gallerioiden takahuoneista. Usein sattumalla on sormensa pelissä, kun joku kertoo tuntevansa jonkun, joka puolestaan tuntee jonkun katolista taidetta tekevän taiteilijan. Keräilijä haluaisi kokoelmaasa lisää afrikkalaista taidetta, mutta sen löytäminen on erittäin vaikeaa. Heidemann suunnittelee kartuttavansa kokoelmaansa mahdollisesti myös suomalaisella taiteella!
Maria Josè Ruiz (Andalusia, Espanja): Alter Christus (yksityiskohta), 2012. Tämä teos sijaitsee normaalisti Heidemannin työhuoneessa ja on nyt ensimmäistä kertaa esillä näyttelyssä.
Steen Heidemannilla on selkeä keräilyperiaate: hän hankkii vain esittävää kuvataidetta, jossa on kristillinen sisältö. Nykytaiteen ilmaisukeinot, kuten esimerkiksi installaatiot eivät innosta häntä keräilijänä, vaikka ilmaisumuoto muuten olisikin toimiva. Hän haluaa nostaa esiin nykypäivän taiteilijoita, jotka kuitenkin esittävyydellään sopivat katolisen taiteen jatkumoon.

Esittävyydessään katolinen nykytaide tavoittaa Heidemannin mukaan sanomallaan myös uusia sukupolvia: "Mikäli haluamme, että uskonnon sanoma tavoittaa myös nuoret, meidän on pakko oppia käyttämään kuvia sanojen sijasta.
Palataan siis kristillisen taiteen alkulähteille.
Thobias Minzi (Tansania): Jumalanäiti ja Jeesus-lapsi, 2010.
Faces of Christ - Katolista nykytaidetta RIISAssa 15. toukokuuta 2016 saakka.

Tommi Toijaa tapaamaan

Voihan työpäivä! Minulta mahdollisuus menee valitettavasti ohitse, mutta Jyväskylässä olijat huomio! Tommi Toijan taiteilijatapaaminen järjestetään Jyväskylän taidemuseossa nyt tulevana perjantaina 19.2. klo 16.30-17.30.
Tommi Toija: Pylväspyhimys, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.
Toija keskustelee mielellään taiteellisesta työskentelystään sekä kuuntelee yleisön ajatuksia teoksistaan.
Vapaa pääsy(!), ei ennakkoilmoittautumista.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Rubensin XL-naiset

Rubens: The Rape of the Daughters of Leucippus, n. 1617, 224x209 cm, Alte Pinakothek, München. Kuva täältä.
Taidehistoria tuntee flaamilaisen Peter Paul Rubensin (1577-1640) runsasmuotoisista naiskuvauksistaan. Barokin alastomat vartalot kiertyvät ja taipuvat naisten pyristellessä pakoon heitä tavoittelevia miehiä. Modernien kauneusihanteiden valossa Rubensin muhkeat naiskuvat voivat näyttää groteskeilta. Taidehistorioitsija Waldemar Januszczak kuitenkin kyseenalaistaa tämän käsityksen ja on sitä mieltä, että Rubens on ymmärretty väärin.
Rubens: Venus in front of the Mirror, n. 1615, The Princely Collections, Vaduz–Vienna, Lichtenstein. Kuva täältä.
"Harva nykyään suhtautuu Rubensiin kovin vakavasti. Hänen valtavat, suorastaan suuruudenhullun kokoiset kankaansa ja niille maalatut hyllyvät naisvartalot eivät oikein vetoa nykypäivän kuntosalikansaan. Eikä vain alastomat pulleat vartalot: kaikki Rubensin taiteessa on vastoin nykymakua. Kaikki on liian suurta. Eeppisiä draamoja ja tragedioita, fantastisia haavemaisemia taivaasta, Euroopan mahtipontisimpien palatsien seinien ja kattojen koristeita. Modernille ihmiselle se on kerta kaikkiaan liikaa.

Mutta Waldemar Januszczak on toista mieltä. Hän väittää, että nykyaika on häpäissyt Rubensin ymmärtämällä hänet täysin väärin. Tarkastelemalla Rubensin kiehtovaa elämää ja ymmärtämällä hänen taidettaan sen omilla ehdoilla Waldemar aikoo oikaista nämä väärinkäsitykset, jotka ovat yhtä suuria kuin Rubensin taide.
Waldemar Januszczak. Kuva täältä.
Rubensin XL-naiset Yle Teemalla tänään tiistaina klo 20.00.
Uusinta torstaina 18.2. klo 18.00 ja Yle Areenassa

Kuka muu aikoo katsoa?

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Omin käsin

Minulle sana retro tarkoittaa kirkkaita värejä, laadukkaita kankaita ja kauniita huonekaluja. Naisellisia mekkoja, ajatonta muotoilua, isoja printtikuvioita ja käsillä tekemistä. Kaikkea tätä tarjoilee myös Suomen käsityön museossa avautunut Omin käsin -näyttely. Omin käsin viittaa samannimiseen lehteen, joka käsityöohjeineen ja vinkkeineen eli mukana Suomen sotienjälkeisissä vaiheissa. Näyttelyssä on poimintoja suomalaisen käsityön, käsiteollisuuden ja muotoilun kehityksestä 1940–70-luvuilla.
Omin käsin -lehti alkoi ilmestyä vuonna 1938 Kotilieden käsityöliitteenä. Lehti itsenäistyi vuonna 1940 ja sen sisältö koottiin alusta saakka avustajina toimineiden taiteilijoiden ja asiantuntijoiden avulla. Lehden kautta sai tilata erilaisia käsitöitä ja myytävien mallien lisäksi lehdessä oli lukuisia painettuja mallipiirustuksia, kaavaliiteitä ja esiteltyjen töiden työohjeita.
"Sodan, pulan ja (---) kärsimysten ja vastoinkäymisten jälkeen ja kestäessä on ihmisissä syntynyt pohjaton kauneuden kaipuu. Se ei saa tyydytystään yksinomaan taidenäyttelyissä ja teattereissa, vaan se kohdistuu myös jokapäiväiseen ympäristöön. Tahdotaan harmaaseen huolien täyttämään arkipäivään saada kauneutta ja viihtyisyyttä luomalla tai hankkimalla kotiin sopusuhtaisia, silmäähiveleviä arkiesineitä." (Omin käsin 4/1946)
Kahteen kerrokseen levittäytynyt näyttely on täynnä värikylläisiä tiloja, jotka esittelvät monipuolista käsillä tekemistä. Siinä missä ompelu, puutyöt, korut, huonekalusuunnittelu ja esinemuotoilu ilmentävät menneiden vuosikymmenten käsityöosaamista, sitä voi olla myös ruoka-aineiden hyödyntäminen. Näyttelyssä on esillä muutamia videopätkiä, joissa näytetään esimerkiksi kuinka kotiäiti suunnittelee viikon ruokalistan aina torilla/kauppahallissa käynnistä ruuan ja siitä syntyvien tähteiden hyödyntämiseen. Tämä on jälleen osoitus siitä, kuinka Suomen käsityön museo ottaa ennakkoluulottomasti huomioon ihan kaiken mikä tavalla tai toisella liittyy käsillä tekemiseen.
"Kiireiselle, realiteetteja palvovalle ajallemme on ominaista kaiken sellaisen väheksyminen, mikä vaatii paljon ja huolellista työtä. Kuka nyt kirjoisi liinoja ja sohvatyynyjä, kun kaupoista saa iloisenvärisiä kuviollisia kankaita, joista käden käänteessä ompelee, mitä uutta kodissa tarvitaan. Ne ovatkin paikallaan arkielämässä, mutta mikään ei sentään voita vanhojen kotien hienoja kotikutoisia, usein vielä käsinkirjottuja liinoja, kun on saatava aikaan vähänkin juhlavampi tunnelma. Valitettavasti vain kovin harvat kodit voivat iloita tällaisesta perintötavasta. Käsityötaito on taas niin peloittavasti rappeutunut, ettei monikaan nainen rohkene käydä menneiden polvien töitä jäljittelemään. Mutta se ei ole tarpeenkaan, sillä myös aivan uudenaikaisella käsityöllä on arvonsa, jos vain materiaali on parasta mahdollista ja työ äärimmäisen hyvin ja huolellisesti suoritettu.
Omin käsin -näyttelyssä on luotu maltillisella esillepanolla paljon tunnelmia. Yksi parhaista elementeistä syntyy Omin käsin -lehdestä suurennetuista artikkeleista, kuvista ja ohjeista: 
Voisin teleportata kuvasta suoraan omaankin kotiin ruokapöydän ja tuolit, nojatuolin ja olohuoneen pöydän.
"Pienkoti nuorelle parille: Nykyisenä huonepulan aikana saa nuoripari olla tyytyväinen, jos onnistuu saamaan itselleen pienenkin sopen, jossa voi viettää omaa perhe-elämää. Nämä pienkodit antavat asukkailleen monta sisustuspulmaa selvitettäväksi. Kaikkea välttämätöntä pitäisi olla ja silti sen täytyisi näyttää viihtyisältä ja mukavalta, niin ettei se jäisi ainoastaan paikaksi, jossa käydään syömässä ja nukkumassa. (---) Yhtäkään turhaa esinettä ei tämä pienkoti saa sisältää. Jokaista huonekalua hankkiessamme täytyy tarkasti punnita, että se on varmasti meille paras mahdollinen, niin hintansa, kauneutensa kuin käyttökelpoisuutensa puolesta. Kaikki tarvittava hankitaan vähitellen, aina sen mukaan kun kukkaro myöten antaa."
Asiat eivät ole juurikaan muuttuneet, vaikka esimerkiksi Ikea tarjoaa "kaikki-tänne-heti-nyt" vaihtoehtoja edullisesti.
Omin käsin -lehden pitkäaikainen päätoimittaja käsityöneuvos Tyyne-Kerttu Virkki (1907–2000) painotti suomalaisen käsityön juuria, karjalaisuutta ja kansainvälisyyttä. Virkki tuki nuoria suunnittelijoita esittelemällä heidän tuotantoaan Omin käsin -lehdessä ja perustamansa Koti- ja taideteollisuusliike Vokki Oy:n näyttelyissä. Karjalankannaksella, Sakkolassa syntyneen Virkin koko elämäntyöhön vaikutti hänen rakkautensa karjalaiseen käsityöhön.
Työtupatoiminta auttoi sodan aikaisessa materiaalipulassa väestön vaatettamisessa ja käyttötavaroiden valmistuksessa. Aunuksessa Tyyne-Kerttu Virkin työtupatoiminnan yhtenä tavoitteena oli alusta alkaen kotiteollisen toiminnan, paikallisen käsityöperinteen ja osaamisen tallentaminen ja elvyttäminen.  Työtupatoiminnan käynnistyttyä alettiin etsiä ja kerätä vanhoja käsityömalleja ja niitä ryhdyttiin valmistamaan uudelleen ja markkinoimaan. Työtuvalla ei valmistettu perinteisiä, osin pyhiäkin käspaikkoja, mutta niissä käytettyjä kirjontamalleja ja valmistustekniikoita hyödynnettiin muissa tuotteissa kuten pannumyssyissä, tyynyissä, tohveleissa, takeissa, puseroissa ja huiveissa.
Virkki perusti keräämästään käsityöperinteestä Virkki käsityömuseon vuonna 1977, joka toimi Helsingissä vuoteen 2010 saakka. Kokoelma siirtyi Suomen käsityön museon Virkki-kokoelmaksi vuonna 2010. Virkki-kotimuseo toimii Helsingissä kuitenkin edelleen.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään luentoja ja kokoontumisia käsitöiden äärellä. Puikot kilisevät ja koukut käyvät 50–60-luvun tyliin sisustetussa olohuoneessa.
Olenko väärässä jos sanon, että jokaisella ihmisellä on tarve käsillä tekemiseen? Itselleni tulee ainakin ahdistavia olotiloja, jos en ole pitkään aikaan tehnyt mitään käsin. Ei ole väliä onko se maalaamista, piirtämistä, neulomista, kirjoittamista, askartelua, kokkausta tai leipomista. Minulle ihminen on luova eläin, joka tarvitsee keinoja taitojensa testaamiseen/tyydyttämiseen. Hyvän mielen näyttely, joka ei vaadi tulkintoja tai analyyseja, vaan tunnelman aistimista ja esineisiin ihastumista. Kunnioitus käsityöperinnettä ja -taitoa kohtaan herää väistämättä.


Omin käsin -näyttely from The Craft Museum of Finland

Retroilua ja karjalaisuutta: näyttely oli kuin minulle käsikirjoitettu!